Postipuiston asuntoalueella kaikki on vielä ihanasti keskeneräistä. Yhtäällä nostokurki kiinnittää katseen, toisaalla maahan istutetaan pienenpieniä pensaanalkuja. Pysäköintipaikat autoille ovat vähän sinnepäin, eikä kaikkia teitä ole vielä asvaltoitu. Miksi olisikaan? Etäältä kuuluu rakennustyömaan ääni. Tuuli nostattaa kävelytien pinnasta hiekanpölähdyksen kasvoille.

Oulunkylän seurakunnan kirkkoherra Ulla Kosonen soittaa ovikelloa uudenkarhean kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Hissin seinät on toistaiseksi vuorattu styroksilevyin, joihin on kirjoitettu vaappuvin kirjaimin: ”Varo! Peili takana!”

Oven avaa hymyillen Jasmin Huikku, joka on muuttanut puolisonsa kanssa taloon tasan kuukautta aiemmin.

Sijainti, sijainti, sijainti

Vierailu Postipuiston alueella sijaitsevaan seurakuntalaisen kotiin on kirkkoherralle ensimmäinen. Ulla Kosonen ihastelee rakentuvan, uuden kaupunginosan selkeää omanlaista ilmettä. Osin mieleen nousee Jätkäsaaren yhtä lailla uudehko kaupunginosa. Kosonen purkaa repustaan Huikulle tuliaisiksi tuomansa kahvin, piparminttuteen ja viinin. Samalla kirkkoherra vilkaisee ikkunasta ulos. Huomio kiinnittyy siihen, etteivät kerrostalot sijoitu toisiinsa kohtisuoraan. Näkymä ikkunasta ei avaudu tyypilliseen tapaan vastakkaisen talon ikkunoihin. Maisemassa on ilmavuutta, miellyttävää väljyyttä.

Postipuiston tuore asukas, 23-vuotias Jasmin Huikku, mainitsee uudesta kotiseudusta ensimmäisenä plussapuolena esiin sijainnin.

Pohjois-Pasilan, Maunulan, Metsälän, osin Oulunkylän syleilyyn asettuvasta Postipuistosta on kolmen kilometrin pyöräilymatka esimerkiksi Pasilan Tripla-kauppakeskukseen. Ja vaikkei Postipuistossa vielä Alepaa ja Pizza Hutia enempää palveluita olekaan, helpottaa arkea melko lähellä sijaitseva K-market Mustapekka ympärivuorokautisine aukioloaikoneen. Parasta on kuitenkin vieressä sijaitseva Keskuspuisto. Se on luonnossa runsaasti liikkuvalle Jasmin Huikulle tärkeä.

Jasmin on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Sen kuulee jo puheenparresta, asiat nousevat Huikulle mielehen ja niistä ollahan jotakin mieltä.

Ilmajokisuus palaa Postipuistossa Jasminille yllättävällä tavalla mieleen: rautatien tuoksussa. Ovesta ulos astuessa Jasmin Huikku aistii saman tuoksun kuin Ilmajoella, jossa junat kuljettivat puutavaraa ohi lapsuuden leikkipaikkojen.

– Tuoksun tuttuus on hyvällä tavalla kuin nyrkki naamaan, Jasmin Huikku tokaisee kuulostaen täydellisen eteläpohjalaiselta.

Ilmajoelta lähdettyään Huikku on ehtinyt asua useassa eri paikassa – Oulunkylän seurakunnan alueellakin jo kertaalleen. Ensimmäinen opiskelija-asunto sijaitsi Koskelassa. Yhtä lailla Huikku on asunut niin Vantaalla, Jyväskylässä kuin Kajaanissa. Siellä asumus tosin sijaitsi varuskunnassa. Armeija kutsui Huikkua heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen, mikä tarkoitti opiskelujen aloittamisen lykkäämistä vuodella. Teologisessa tiedekunnassa opinnot aloitti aliupseerikoulun suorittanut kersantti, joka oli ehtinyt toimia palvelusaikana myös varusmiespappina.

Edessä paljon uutta

Uuden kaupunginosan jokaisen kadunkulman takaa vastaan leijuu lupaus uuden alkamisesta. Tulee leijumaan vielä pitkään.

– Muutto on aina myös vedenjakaja, kirkkoherra Ulla Kosonen toteaa kahvikupillisen ääressä. – Jotain on jäänyt taakse, mutta eteen levittäytyy paljon uutta.

Niin Jasminillekin: hänelle ja Veerti-puolisolle Postipuiston kolmio tarkoittaa asumista ensimmäistä kertaa virallisesti saman katon alla.

Asumismuodon lisäksi Jasmin Huikun elämä on muuttunut lähiaikoina monilta osin.

Tämän vuoden toukokuussa hän valmistui teologian maisteriksi. Kahta päivää myöhemmin Huikku vihittiin papiksi Helsingin Tuomiokirkossa. Jo tuolloin tiedossa oli ensimmäinen työsarka pappina helsinkiläisessä seurakunnassa.

Mitä kuuluu, muuttaja?

Rakentuva asuinalue herättää myös pohtimaan, miten kukakin alkaa juurtua alueelle.

Siksi Oulunkylän kirkkoherraa kiinnostaa, miten seurakunta voisi toivottaa uudet asukkaat tervetulleiksi alueelle. Mikä on se tapa, jolla ihmiset toivoisivat tulevansa kohdatuiksi?

– Tärkeää on, että seurakunta jotenkin noteeraa saapumisen alueelle, Jasmin Huikku tuumii.

– Jos kirkko tulisi suoraan kysymään, mitä kuuluu, se voisi olla jollain tavoin jopa häkellyttävää, hän jatkaa paljon naurua äänessään.

Jasmin Huikku on Helsingin hiippakunnan nuorin pappi, Ulla Kosonen puolestaan Malmin rovastikunnan lääninrovasti. Kahvikupin ääressä he pyörittelevät erilaisia ajatuksia siitä, miten seurakunta voisi luontevalla tavalla ottaa ensikontaktin alueelle muuttaneisiin. Tapahtuisiko se QR-koodin vai kahvien tarjoamisen avulla? Mitä ajatuksia herättäisi, jos seurakunta esittäytyisikin kaupunginosan tai taloyhtiön Facebook-ryhmän kautta? Voisiko kirkko houkutella kävelylle Keskuspuistoon?

– Mutta toiminta ei saa jäädä pelkkään tervetulotoivotukseen, Huikku korostaa. – Minä odotan kotiseurakunnaltani läsnäoloa ja kiinnostusta seurakuntalaisiin, hän sanoo, ja jatkaa heti tiedustelemalla Ulla Kososelta, minkälaista toimintaa Oulunkylän seurakunta tarjoaa nuorille aikuisille.

Vielä vierailun päättyessä Jasmin Huikku pahoittelee, ettei kodin kaikkia tavaroita muka olisi saatu paikoilleen. Mitä vielä, kauniissa, valoisassa kolmiossa ollaan kuin sisustuslehden sivulla. Ja mikä tärkeintä, Jasminin mukaan koti tuntuu asukkaistaan kodilta.

Aikomuksena on juurtua alueelle, pysyä paikalla pidempään. Kumppanin kanssa yhteisiin harrastuksiin, kuten frisbeegolfaamaan, pääsee uudesta kodista helposti monelle radalle.

Teksti: Tiiu Pohjolainen
Kuvat: Antti Rintala

Miten sinä haluaisit tulla kohdatuksi? Kerro se meille vastaamalla kyselyyn!

‍