07.05. Onneksi olkoon: Helmi, Kastehelmi | Palaute
Paavalinkirkko

Sylivauvoissa tuore äiti pääsee tapaamaan toisia äitejä livenä

02.12.2020, 17:27
Kun ensimmäinen lapsi syntyy, äidin omat kaverit eivät ehkä ole samassa elämäntilanteessa.
Kuvassa Sylivauvat-kerhossa Viktoriina Hurskainen ja Helvi sekä ohjaaja Anne Seppänen

Perjantaiaamuna on Paavalin kirkon yläsalissa Sylivauvojen, siis ensimmäisen lapsensa saaneiden äitien ja heidän vauvojensa, vuoro. Ensimmäisenä saapuu Niina kolmen kuukauden ikäisen vauvansa kanssa.

– Olemme käyneet täällä muutamia kertoja aikaisemmin. Minulla ei ole omia kavereita, jotka olisivat samassa elämäntilanteessa. En ole Paavalin seurakuntalainen, vaan tulen lähiseurakunnan alueelta. Meiltä on tänne noin puolen tunnin kävelymatka. Tämä on samalla aamulenkki, hän kertoo.

Äiti ja nukkuva vauva löytävät paikkansa yläsalin lattialle levitetyltä matolta. Naapurihuoneen pöydästä voi hakea kahvia. Pian saapuu toisia äitejä. Vauvojen iät vaihtelevat seitsemästä viikosta kahdeksaan kuukauteen.

– Asun kirkon vieressä ja aavistelin, että kirkolla voisi olla tällaista toimintaa. Etsin tietoa aktiivisesti netistä. Tämä on aivan mahtava tilaisuus tavata samassa elämäntilanteessa olevia naisia, hehkuttaa Wictoriina Hurskainen.

On aikaa jutustella ja tutustua eri taustaisiin ihmisiin. Syötetään vauvoja. Joskus hammaslääkäri-äiti kertoi lasten suunhoidosta. Muitakin tietoiskuja on ollut, vaikka kantoliinoista, -repuista ja -takeista. On luettu runoja tai koettu muskari tai soiva joukonsertti kirkon pihalla. Vauvat ovat maalanneet soseilla.

– Silti kerrankin nimenomaan huoltajat otetaan huomioon. Vauva kulkee vain siinä mukana, painottaa Hurskainen.

– Parasta on, että tapaa toisia aikuisia. Viikossa on päivä, jolloin on muutakin tekemistä kuin olla vauvan kanssa kahdestaan kotona, korostaa Laura Kabata.

Kokoontumisen jälkeen osa äideistä suunnistaa yhteiselle lounaalle. Syysloman aikanakin tavattiin toisia. Äidit ovat myös perustaneet Whatsapp-ryhmän keskinäiseksi tukiverkostokseen

– Kun on tavattu livenä, ymmärtää toista paremmin. Tuntee hänen huumorintajuaan tai tietää, mistä asioista puhua, äidit summaavat.

Sylivauvat aloitti syksyllä tiistairyhmänä. Kun kiinnostuneita riitti, tapaamisia alettiin järjestää myös perjantaisin. Vertaistuen taustavoimina toimivat lapsi- ja perhetyönohjaajat Anni Kormilainen ja Anne Seppänen.

– Tässä näkee, miten nopeasti vauvat kasvavat. Näkee myös äitien elpymistä fyysisestä väsymyksestä jaksamiseen ja varmempaan äitinä olemiseen, ohjaajat pohtivat.

Sylivauvatoimintaa on ollut Paavalin seurakunnassa vuosikausia. Seurakunnan pappi Elina Koivisto on alun perin ideoinut sisältöä ja nimen toiminnalle.

– Emme myöskään unohda odottavia tai toisen tai useamman lapsen saaneita äitejä, lisää varhaiskasvatuksen ohjaaja Tuija Heinonen.

Teksti Ulla-Maija Vilmi

Kuva Esko Jämsä

Sylivauvat kokoontuvat 12. tammikuuta alkaen ti ja pe klo 10 – 11.30 Paavalin seurakunnan yläsalissa. Maksuton. Ilmoittautumiset tuija.heinonen@evl.fi tai p. 050 380 4194.

Vauvakerhoja on myös muissa seurakunnissa. Lue tästä uutisesta lisää.