Aika on muuttunut, mutta edelleen monille suomalaisille metsä ja luonto ylipäätään tuntuvat luontevimmalta hartauden harjoittamisen paikalta.

Tuulen humina, veden solina, luonnon kauneus eri vuodenaikoina synnyttää luonnossa liikkujassa melko väistämättä hartaan olon. Luonnon kauneus voi synnyttää pakahduttavan kiitollisen olon. Tai luonnon kauneus voi hoitaa, kun elämässä on vaikeuksia. Luonto on erittäin hyvä hartauden harjoittamisen paikka.

Seurakunnan hartauselämän keskus on sunnuntain jumalanpalvelus tai messu klo 10 (joissakin seurakunnissa klo 11).

Tänä päivänä sunnuntain jumalanpalveluksen keskuksena olo ei merkitse niinkään, että se olisi koko viikon osallistujarikkain tapahtuma. Viikon kuluessa Paavalin seurakunnassakin on lukuisia tapahtumia, myös hartaustapahtumia, joiden yhteenlaskettu osallistujamäärä ylittää moninkertaisesti sunnuntain jumalanpalveluksen osallistujamäärän.

Sunnuntain jumalanpalvelus pysyy hartauselämän keskuksena yhteyden kokemisen paikkana. Samaan aikaan vietetään jumalanpalvelusta eri puolilla Suomea kaikissa seurakunnissa.

Vaikka fyysisesti Kristuksen seurakunta kokoontuu lukuisissa paikoissa, siitä huolimatta samanaikaisuus luo vahvan yhteyden kokemuksen; samoja raamatuntekstejä ja samoja rukouksia luetaan samaan aikaan, yhteistä ehtoollista vietetään samaan aikaan; Jumala palvelee ihmisiä ja ihmiset palvelevat Jumalaa, tietoisesti, samaan aikaan.

Kaikkein vahvimmin tämän kokemuksen voi kokea ehkä joulu- ja pääsiäisyönä, jolloin kaikkialla maailmassa eri kirkkokunnissa juhlitaan Jeesuksen syntymää jouluna, ja kuolleista ylösnousemista pääsiäisenä.

Hartautta voi harjoittaa lukuisin tavoin. Yksinkertaisuudessaan se on olemista Jumalan läsnäolon vaikutuksessa. Se voi olla kahdenkeskistä vuorovaikutusta Jumalan kanssa, pienen ryhmän tai hyvin suurenkin ihmisjoukon kanssa Jumalan edessä olemista. Muodoltaan se voi olla myös hyvin monenlaista. Se voi olla harras hetki hiljaisuudessa, se voi olla rukousta, Raamatun lukua, meditaatiota, laulua, musiikkia, piirtämistä tai maalaamista. Se voi olla myös kehon liikettä, kävelyä, jopa tanssia. Jumalan edessä ja läsnäolossa voi olla monin tavoin.

Yleisimmin hartauden harjoittamiseksi ymmärretään nimenomaan joku hartaustilaisuus: messu, jumalanpalvelus, rukoushetki, jonkun tapahtuman alku- tai loppuhartaus.

Mutta hartauselämä ei ole niin kapea-alaista.

Ihanne olisi, jos koko elämä voisi olla hartauden harjoittamista: missä olenkin, minne kuljenkin, siellä Jumala on.

Paavalin seurakunta tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia hartauden harjoittamiseen yhteydessä toisten ihmisten kanssa.

Paavalinkirkossa on sunnuntaisin messu klo 10 ja keskiviikkoisin Puolen tunnin messu klo 18. Nuorten messua vietetään kerran kuukaudessa maanantai-iltaisin.

Tarjolla on lukuisia konsertteja varsinkin joulukuussa, kristillistä meditaatiota ryhmässä, meditatiivista tanssia, arkiretriittejä ja hiljaisuuden päiviä.

Ikonien maalaus ikonikurssilla on myös hartautta. Kirkko on avoinna arkipäivisin maanantaista torstaihin klo 11–15 ja torstai-iltaisin klo 17–19 henkilökohtaista hiljentymistä, hartautta varten.

Kirkolliset toimitukset - kaste, vihkiminen ja hautaan siunaaminen – ovat oleellinen osa seurakunnan hartauselämää. Seurakunta elää myös kirkon seinien ulkopuolella, esim. alueen hoitokodeissa vietetään säännöllisesti hartaushetkiä.

Rippikoululeireillä on leirijumalanpalvelukset ja –hartaudet, mutta voi ajatella, että ne ovat myös kokonaisuutena hartauselämän ylläpitämistä.

Ajankohtaiset tiedot Paavalin hartauselämästä ja kaikesta muustakin toiminnasta löydät Kirkko&Kaupunki -lehdestä, painetuista ja verkkoon tallennettavista kausiesitteistä sekä täältä nettivuilta tapahtumista.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Seurakunta olemme me yhdessä.