Armoa ei ansaita

‍Apostoli kirjoittaa: Matt: 20: 1-16

"Jeesus sanoi: »Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’

Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’ Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi."

Jumala tarjoaa seurakunnassa rakkautta, anteeksiantoa ja armoa ilmaiseksi.

Ennen kuin menen tähän teemaan, jokunen sana päivän Vanhan testamentin tekstistä, jonka kuulimme.

Olisi kovin toivottavaa, että suurten päätösten estradeilla olisi sitä henkeä, mitä profeetta Jeremian sanoissa. Ne kertovat diilistä, jossa ihminen tietää paikkansa Luojansa edessä: ”Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan. Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää, mitä minä tahdon. Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja. Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra.”

Uskollisuus, oikeus, vanhurskaus; ei kerskailua; ei voimien pullistelua; ei rikkauden mukanaan tuomaa hybristä. Vanhan testamentin profeetta on ihailtavan täynnä hyvää ja raikasta henkeä, sanoisinko totuuden henkeä. Sitä on pakko rukoilla monin tavoin huojuvan maailman keskellä. Ja uskoa, että parempi huomen olisi sittenkin löydettävissä.

Oikeudenmukaisuuden teema nousee myös esille, kun viinitarhan isäntä tekee päivän evankeliumissa diilin työmiestensä kanssa. Jeesuksen kertoma diili on vertaus taivasten valtakunnasta, jossa ovat erilaiset pelisäännöt kuin meidän maailmassamme. Nuo pelisäännöt ovat suorastaan järjenvastaisia. Armon ja rakkauden syvimmässä päädyssä viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi. Se ei ole ihan helppo pala purtavaksi. Jeesus avaa sitä meille kysymyksiä herättävällä vertauksellaan.

On sadonkorjuun aika ja viinitarhan isäntä tarvitsee pikaisesti työläisiä viinitarhaansa, jotta sato saataisiin korjatuksi ajoissa. Työpäivä alkoi tuohon aikaan auringon noustessa ja vuorokausi jakautui kahteen kahdentoista tunnin jaksoon. Isäntä lähtee aamuvarhaisella torille ja palkkaa työmiehet lupaamalla heille denarin, tuon ajan pätkätyöläisen normaalin päiväpalkan. Tehty työsopimus oli lähtökohdissaan kohtuullinen ja oikeudenmukainen.

Kaikki meneekin aluksi käsikirjoituksen mukaan, mutta muutaman tunnin kuluttua isäntä huomaa, että aamulla palkatut työmiehet eivät riittäkään sadon korjaamiseksi. Niinpä hän palkkaa kolmannella tunnilla yhdeksän maissa lisää työmiehiä. Rekrytointi toistuu päivän mittaan ja lopulta viimeiset aloittavat työnsä viime hetkellä kahdennellatoista tunnilla.

Kertomus huipentuu palkanmaksuun: Kaikki saivat saman palkan riippumatta siitä, milloin he olivat tulleet töihin. Missään tulopoliittisissa neuvotteluissa ei tehtäisi tällaista sopimusta. Ei siis mikään ihme, että viinitarhan työmiehet nostavat saamastaan kohtelusta metelin. Isäntä vetosi kuitenkin kunkin työntekijän kanssa tehtyyn sopimukseen. Denaarinhan minä sinulle lupasin.

Huomionarvoista on, että Jeesuksen vertaus tasapalkkaa maksavasta viinitarhurista on nimenomaan Matteuksen evankeliumissa. Evankeliumi kirjoitettiin niin sanotuille pakanakristityille eli ei juutalaisille. Alkukirkossa kiisteltiin siitä, tulisiko ylösnousemussanomaa julistaa lainkaan pakanoille. Tästä syystä pakanat saattoivat kokea itsensä toisen luokan kristityiksi. Heille kertomus oli lohdullinen: hekin saisivat saman palkan, vaikka olivatkin tulleet Jumalan seuraajien viinitarhaan myöhemmin kuin juutalaiset.

Jeesuksen vertaus ei voi olla herättämättä kysymyksiä uskon ja Jumalan perimmäisestä olemuksesta ja Jumalan suhteesta meihin luotuihinsa. Mitkä pelisäännöt taivaaksi kutsutussa paikassa oikein ovat? Miten Jumala meille ihmisille armoaan jakaa?

Kertomuksen mukaisesti palkkaa, armoa, on tarjolla yhtä paljon niin hyville kuin pahoille. Sitä kauhotaan samalla mitalla kaikenkarvaisille tallaajille. Kaikki ovat samalla viivalla. Jokainen saa koko armon, koko anteeksiannon, koko armahduksen.

Mieleen voi kuitenkin hiipiä ajatus siitä, että ansaitsisin armoa hieman enemmän kuin joku toinen olemalla hyvä; saisin hieman enemmän suojelusta, varjelusta ja onnea; hieman paremman taivaspaikan, vaikken aivan eturivistä, mutta ainakin kunnon istumapaikan. Ei. Jeesus sanoo: viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.

Joidenkin ihmisten elämä näyttäytyy lapsesta lähtien hyveellisenä ja kunnollisena. Heistä kasvaa rakkauteen kykeneviä, empaattisia ja ystävällisiä, yhteistyökykyisiä; perheneuvoja sanoisi turvallisesti kiinnittyneitä. Toiset kylvävät ympärilleen pahaa henkeä ja suoranaista pahuutta ja joutuvat jo nuoresta pitäen tekemisiin virkavallan kanssa. Jotkut päätyvät vankilakierteeseen.

Paljon käytetyssä kuvassa sotkuisen elämän elänyt tekee kuolinvuoteellaan parannusta ja turvaa Jumalan anteeksiantoon ristin ryövärin tavoin. Taivaan portti aukeaa päivän kertomuksen hengessä, vaikka sille on tultu viime tipassa. Tätä ei kuitenkaan ole kristillisissä piireissä suositeltu yleiseksi menettelytavaksi. Voi olla, että omatunto on niin paatunut, ettei kuoleman porteilla enää kysellä Jumalan perään.

Ansaintamentaliteetti on meissä syvällä.

Aikanaan keskikoulussa minulla oli puutöiden opettaja, joka antoi kaikille pojille ysin tai kympin puutöistä riippumatta siitä, millaisia tuotoksia olimme saaneet aikaisiksi.

Puutyöt päätyivät lopulta kotiin vanhempien, erityisesti isän ihmeteltäväksi. Mieleeni on jäänyt timpuri isäni hämmästynyt epäuskoinen ilme hänen arvioidessaan tekemääni puutelinettä. Hän sanoi, ettei hän ole koskaan nähnyt niin raskasrakenteista ja kolhoa tekelettä. Eikö teitä ole osattu neuvoa siellä puutöissä, hän ihmetteli ääneen. Käsistään taitavan isäni oli keväällä vaikea ymmärtää todistukseeni saamaani ysiä puutöistä. Kun hänen tapansa oli muutenkin epäillä joitakin todistukseni arvosanoja liian hyviksi, hän olisi varmaan antanut puutöistä minulle vitosen. Ansaitsematon arvosana ei sopinut hänen pirtaansa mitenkään. Hyvä arvosana jos mikä oli ansaittava kovalla työllä ja vaivalla.

Puutöiden opettaja toimi päivän vertauksen viinitarhan isännän hengessä.

Hengellisessä maailmassa ei ansaita taivaspaikkaa. Se saadaan lahjaksi, kun turvaudutaan Kristuksen sovitustyöhön.

Lopuksi on kysyttävä: Mitä Jumalan armo on meille tässä ja nyt, sinulle ja minulle? Onko se lääkinnyt sydäntä ja sielua?

Ehkä Jumalan maailma taivaineen voi tuntua utuisen epätodelliselta, mutta se on tänäänkin meitä lähellä sanan ja sakramenttien kautta. Ehkä vielä tänäänkin elämän suorittamiseen väsynyt ihminen etsii armollista Jumalaa. Ehkä vielä tänäänkin joku tulee kosketetuksi armon ihmeellisestä evankeliumista.

Virren sanoin, jonka kohta laulamme: Onko suurempaa ihmettä kuin minkä teki hän. Meitä kaikkia armahti ja antoi elämän. Voi hänen rakkauttaan, voi hänen rakkauttaan, koko maailman syntejä hän kantoi harteillaan!

Hänen luoksensa tulla saa nyt aivan jokainen.