Iltarukous on ollut yksi kotien kristillisen kasvatuksen kulmakivistä.

Ulkoa opittu tai omin sanoin lausuttu iltarukous on avannut polun rukouksen maailmaan.

On joku joka on kiinnostunut siitä, mitä meille tapahtuu.

On joku jolle voi kertoa pelot ja huolet.

On joku joka on kanssamme aina, silloinkin kun lähellä ei ole ketään muuta.

Joku nimeltä Jumala.

Lapsuuden iltarukous kulkee mukana, vaikka myöhemmin elämässä tulisi vaihe, jolloin rukous jää rukoilematta. Kovan paikan tullen se saattaa nousta mieleen ja ohjata huokaamaan Jumalan puoleen, omin sanoin tai ilman sanoja.

Toinen kulmakivi ovat olleet laulut ja virret. Kun koulupäivä alkoi aamuhartaudella, Suvivrisi, Enkeli taivaan ja Totuuden henki painuivat lähtemättömästi mieleen. Tuttujen laulujen sanat saattavat olla kirkkaina tajunnassa, vaikka muisti olisi jo muuten mennyt.

Kristillinen kasvatus on murroksessa. Kouluissa ja päiväkodeissa on lapsia eri taustoista ja uskonnoista. Suvivirsi-keskustelu nostaa päätään joka kevät. Myös aika ajoin pinnalle nousevat kirkon sisäiset kiistat ovat vähentäneet kirkon houkuttelevuutta.

Monet vanhemmat ajattelevat, etteivät he halua tehdä lasten puolesta päätöksiä heidän hengellisestä vakaumuksestaan. Osa kirkkoon kuuluvista vanhemmistakin epäröi, kastaako lapsi vai jättääkö hänet kastamatta. Päättäköön lapsi itse uskostaan sitten, kun hän on siihen kypsä.

Miksi siis kannattaisi tuoda lapsi kasteelle, opettaa iltarukous tai viedä hänet pyhäkouluun?

Lapsi on ihmeellinen lahja. Lapsi muuttaa arjen ja elämän. Hän herättää vaiston suojella, rakastaa ja pitää huolta.

Elämä on arvaamatonta. Omistautuneinkaan vanhempi ei voi taata tulevaisuuden menevän toiveiden mukaan.

Kasteessa on kyse Jumalan rakkaudesta. Tämä rakkaus ympäröi lasta silloinkin, kun omat vanhemmat eivät enää ole hänestä huolehtimassa. Kasteesta alkaa elämänmittainen matka. Lapsi liitetään kotiseurakuntaan ja maailmanlaajuiseen kristittyjen yhteisöön. Häntä kutsutaan rakastamaan Jumalaa, lähimmäisiään ja koko luomakuntaa. Hän saa kasvaa uskossaan yhdessä toisten kanssa. Kaikissa vaiheissa kristityllä on tulevaisuus ja toivo. Rakkaus kannattelee elämässä ja kuolemassa. Lapsen tuominen kasteelle on uskon hyppy. Se on riski. Mutta niin on myös kastamatta jättäminen.

Teksti: Anna-Mari Kaskinen

Kuva: Elina Manninen