06.05. Onneksi olkoon: Ylermi | Palaute
Roihuvuoren seurakunta

Kiikari-lehden hartaus: Joulu on lahja

19.12.2022, 16:02 /  päivitetty 02.01.2023, 09:37
Odotetaanko teillä kovasti joulua? Meillä odotetaan – monen kalenterin, lelukuvaston ja lahjatoivelistan kanssa! Kun postiluukusta tipahtaneesta lelukuvastosta näytetään kokonaista aukeamaa, jonka kaikkia leluja toivotaan joulupukilta, pitää äidin jo vähän jarrutella odotuksia.
Lapsi kihnaa äidin sylissä_kuva Katri Saarela

Kohtuuttomiin odotuksiin me aikuisetkin usein sorrumme joulun alla. Kodin pitäisi olla putipuhdas, jouluruokien itse alusta asti valmistettuja, perheen käyttäytyä kauniisti ja pelata sulassa sovussa lautapelejä jouluaattona. Todellisuus on usein kovin toisen näköistä, tiskit, pyykit ja pölyt kasaantuvat yhtä lailla kuin arkena, joululaatikoita ei perheen pienin suostu edes maistamaan ja sokerin sekä jännityksen virittämät lapset riehuvat ja riitelevät heti aamusta alkaen.

Joulu saapuu keskelle kaaosta ja räiskyviä tunteita.

Ja vaikka itse osaisi ottaa joulun rennosti, saattaa ulkopuolelta tulla suuria odotuksia: oma äiti toivoo lapsenlapsia jouluaattona mummolaan Keski-Suomeen ja anoppi tahtoisi koko perheen koolle Pirkanmaalle! Kukaan ei kuitenkaan tahdo viettää joulunpyhiä autossa matkustaen kyläpaikasta toiseen.

Joulu saapuu tänäkin vuonna odotuksista ja valmisteluista huolimatta. Joulu saapuu sinne sotkuiseenkin kotiin keskelle kaaosta ja räiskyviä tunteita. Aivan kuten joulu saapuu surun ja murheen keskelle, sodan ja pelon keskelle tai yksinäisyyden, köyhyyden ja kurjuuden keskelle. Ensimmäisenä jouluna ei paljon siivottu, puunattu ja valmisteltu juhlaa. Keskelle paimenten arkista aherrusta saapui enkelin viesti: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman. Tänään on teille syntynyt Vapahtaja.”

Jouluun ei tarvita lahjavuoria tai notkuvia ruokapöytiä. Joulu on lahja meille ihmisille rakastavalta Jumalalta. Lahja, jota ei ansaita suorittamalla, siivoamalla ja yrittämällä pitää kaikki ympärillään tyytyväisinä.

Jospa tänä jouluna jättäisi siivoamisen ja valmistelun vähemmälle ja keskittyisi siihen, mikä joulussa on tärkeintä. Sytyttäisi kynttilän ja lukisi tai kuuntelisi jouluevankeliumin. ”Tänään on teille syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Teksti: Taini Nurmesviita