06.05. Onneksi olkoon: Ylermi | Palaute
Roihuvuoren seurakunta

Rauhan viesti on kriisiajan laulu

17.12.2022, 21:15 /  päivitetty 02.01.2023, 09:38
Kirjailija Anna-Mari Kaskisen sanoittama laulu Rauhan viesti syntyi jouluna 2020 keskelle koronakurimusta. Se on nyt ajankohtaisempi kuin kukaan olisi pari vuotta sitten voinut uskoa.
Kuva Anna-Mari Kaskisesta ja teksti Anna-Mari Kaskisen runossa rauhan viesti on tärkeä sanoma

Rauhan viesti syntyi osana laajempaa projektia, jossa Anna-Mari Kaskinen ja Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Anna-Liisa Haunio tekivät lauluja kirkkovuoden joka pyhälle.

– En ollut etukäteen ajatellut, että Joulupäivän lauluun tulisi teemaksi rauha. Se yllätti minut, sillä silloin suurin ongelma oli maailmanlaajuinen pandemia ja sen aiheuttama levottomuus.

Äänite korona-ajan mausteilla

Koko kirkkovuosiprojekti oli oikeastaan yllätys. Se sai kipinänsä Fidan hyväntekeväisyyskampanjasta, johon Anna-Mari kutsuttiin omalla runollaan. Kun hän julkaisi runon Facebookissa, Anna-Liisa näki sen ja päätti säveltää sen lauluksi. Kanttorin johtaman kuoron ja muiden kontaktien avulla laulusta tehtiin musiikkivideo, joka annettiin kampanjan käyttöön.

– Olimme tutustuneet Anna-Liisan kanssa 1980-luvulla yhteisissä projekteissa, mutta emme olleet pitäneet paljon yhteyttä sen jälkeen. Minulle oli täysi yllätys, että hän sävelsi runoni. Kun kesällä päätin alkaa tehdä tekstejä kirkkovuoden pyhistä, kutsuin Anna-Liisan mukaan säveltäjäksi ja ilokseni hän lähti mukaan.

– Huomasin matkan varrella, ettei kaikilla pyhäpäivillä ole omaa laulunsa. Kun lauluja oli jo koolla kymmeniä, kysyimme Kirjapajalta olisivatko he kiinnostuneet julkaisemaan tämmöisen kokonaisuuden ja niin syntyi laulukirja Voimalauluja pyhään ja arkeen.

Lauluista 14 on valikoitu äänitteeseen, jossa on korona-ajan erikoisuus. Projektin alkaessa kuorot eivät saaneet kokoontua koronasulkujen vuoksi. Anna-Liisa alkoi tehdä nuorten ja nuorten aikuisten kuoron kanssa musiikkivideoita. Äänitteelle on poimittu osa videoiduista kuoron äänistä ja stemmoista.

Vuosisatoja ja vuosituhansia vanhoissa kirjoituksissa on erityinen voima.

”Kirkkovuosi on hyvä keksintö”

– Kirkkovuosi on hyvä keksintö, sen kautta tulee käytyä kristinuskon keskeisiä asioita läpi aina uudestaan. Pientä täydennystä täytyy varmasti tehdä, mutta 84 laulua on nyt syntynyt näistä teksteistä yhteensä.

– Vuosisatoja ja vuosituhansia vanhoissa kirjoituksissa on erityinen voima. Sain niistä itsekin rohkaisua. Tänä jouluna tuntuu hyvin tärkeältä, että tässä joulupäivän laulussa rauha on niin vahvasti esillä.

Anna-Mari kertoo Ukrainan tilanteen olevan koko ajan taustalla hänen luovassa työssään. Hän kirjoitti erikseen Ukrainasta runon, johon tällä kertaa tarttui Facebookissa Kallion seurakunnan vironkielisen työn kanttori Dagmar Õunap. Syntyi laulu Soikaa, rauhan kellot, ja jälleen musiikkivideo.

– Koskaan ei runoista tiedä, miten ne lähtevät menemään ja minne. Muutkin kuin Anna-Liisa sävelsivät näitä Facebookissa julkaistuja kirkkovuoden runoja. Aina annan luvan säveltää, ei haittaa, vaikka yhdestä runosta olisi useampi sovitus.

Ääni toisen maailman

Anna-Mari on huomannut, että moni rukoilee näinä aikoina paljon. Konkreettisen avustamisen lisäksi ei yksittäinen ihminen voi paljon muuta tehdä Ukrainan tilanteen eteen.

– Mietin Anna-Maija Raittilan suomentamaa Dietrich Bonhoefferin runoa, joka syntyi keskelle keskitysleirien kauhuja ja jonka tunnemme virtenä 600. ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.”

– On tärkeää, että on olemassa toisen maailman ääni, vaikka sitä ei aina kuulisi.

Teksti: Misku Välimäki

Kuva: Timo Pekka Kaskinen

Kuvateksti: Kirjailija Anna-Mari Kaskiselle luovutettiin 13.11.2022 Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tunnustuspalkinto hänen laajoista ansioistaan suomalaisen uskon sanoittajana.

Juttu on julkaistu Kiikarissa 2/2022