19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Tuomiokirkkoseurakunta

Helsingin keskustan kaduille palaavan Via Cruciksen ohjaa Markku Arokanto

29.03.2023, 15:06 /  päivitetty 29.03.2023, 19:01
Via Crucis palaa tänä vuonna takaisin Helsingin keskustan kaduille, Senaatintorin ympäristöön koronan aiheuttaman kolmen vuoden tauon jälkeen.
Markku Arokanto kuvaaja Jani Laukkanen

Suomen suurimman teatteriesityksen ja odotetun Via Crucis -esityksen ohjaa Markku Arokanto, joka ohjasi myös vuonna 2021 julkaistun Via Crucis Resurrexit -lyhytelokuvan ja sen päivitetyn version viime vuonna.

”Tämä on oikeastaan Via Cruciksen 25-vuotisjuhlanäytelmä ja sen ohjaaminen on minulle suuri kunnia. Olen monia kertoja ollut itse vuosien varrella vaeltamassa mukana, mukaan lukien ensimmäisessä Paavo Liskin ohjaamassa Via Cruciksessa vuonna 1996. Joten, kun Via Cruciksen silloinen tuottaja Jaana Rantala kysyi minua tähän mukaan, oli se kuin lottovoitto tai vastaus rukouksiin”, Arokanto kertoo.

Valosta pimeyteen, pimeydestä kirkkauteen

Arokanto oli haaveillut vuosien varrella, että olisi hienoa päästä ohjaamaan Via Crucis -näytelmä ja miten hän esityksen toteuttaisi. Anna-Mari Kaskisen käsikirjoittama Via Crucis -esitys oli tarkoitus toteuttaa jo vuonna 2020, mutta koronan vuoksi esitys peruuntui.

”Toisaalta oli hyvä, että nyt oli enemmän aikaa kehittää ja päivittää tätä vaellusnäytelmää. Reitti on muun muassa tiivistynyt. Koska kyseessä on juhlanäytelmä, otetaan vanhoista Via Cruciksista mukaan joitakin elementtejä, muun muassa puvustusta, lavastusta ja rekvisiittaa voidaan kierrättää ja käyttää tässä. Musiikki, äänitehosteet ja valo ovat erittäin tärkeässä roolissa”, Arokanto kuvaa.

Tämänvuotisen Via Cruciksen teemana onkin Arokannon mukaan ”valosta pimeyteen, pimeydestä kirkkauteen”. Se on läpisävelletty musiikkinäytelmä, jonka musiikin on säveltänyt Pekka Simojoki. Puvustuksessa palataan Raamattuepookkiin eli puvustus vastaa Jeesuksen aikakautta.

”Kaupunkiesityksiä tehdään harmittavan vähän. Haasteellista tässä on saada sijoitettua kaupunkimiljööseen tapahtumat, jotka tapahtuivat 2000 vuotta sitten. Mutta kerromme ikiaikaista tarinaa, joka on yhä ajankohtainen. Tässä yhdistyvät historialliset faktat, Raamatun kertomus ja käsikirjoituksen dramaturgia”, Arokanto sanoo.

Viimeiselle ristintielle johtaa virsikuja

Via Cruciksen reitti alkaa tänä vuonna Senaatintorilta, jonne se myös päättyy. Jeesuksen viimeiselle ristintielle Kirkkokadulle rakentuu virsikuja, jolla soivat rakastetuimmat pääsiäisvirret. Mukana ovat myös Gospel Helsinki ja Gospelia kaikille -kuorot Nina Pakkasen johtamana. Ajatuksena on, että vaeltajat voivat halutessaan laulaa mukana.

Arokanto on myös halunnut korostaa Via Cruciksessa naisia aktiivisina toimijoina ja myös Jeesuksen isoäidillä Annalla on rooli teoksessa. Vaikka ollaan pyhien asioiden äärellä, on draaman kaari mukana.

”Käsikirjoittaja Anna-Mari Kaskinen puhuu kanssani samaa kieltä”, kehuu Arokanto. Mukana Suomen suurinta teatteriesitystä on toteuttamassa suuri joukko ihmisiä syvästi kristityistä ateisteihin, ammattilaisista harrastajiin, avustajia unohtamatta. Jokainen voi löytää teoksesta jotain itselleen, toisia Vai Cruciksessa kiehtoo ammattilaisteatteri, keskustelut teoksen sisällön tiimoilta tai ikuinen kertomus.

Se on varmaa, että taas tullaan näkemään ja kokemaan jotain ainutlaatuista. Markku Arokantoa jäi joskus ohjauksellisesti mietityttämään Via Cruciksen loppukohtaus, jossa valot sammuivat, näytelmä loppui ja Jeesus astui alas ristiltä. Arokanto lupaa, että hänen loppuratkaisunsa on erilainen.

Via Crucis esitetään pääsiäislauantaina 8.4. kello 21 alkaen. Heti Via Crucis -vaelluksen jälkeen Helsingin tuomiokirkossa vietetään pääsiäisyön messua n. klo 22:30. Messussa saarnaa piispa Teemu Laajasalo. Via Cruciksen ennakkoesitys on pitkäperjantaina 7.4. kello 21-22.30

Tänä vuonna Via Cruciksen tekijöitä ovat:

Ohjaus: Markku Arokanto

Käsikirjoitus: Anna-Mari Kaskinen

Musiikki: Pekka Simojoki

Äänisuunnittelu: Antti Vuori

Puvustus: Riitta Röpelinen

Tuottaja: Jaana Lindman

Rooleissa mm:

Jeesus: Panu Haavisto

Neitsyt Maria: Outi Haaranen-Halme

Pyhä Anna: Eeva-Maija Haukinen

Magdalan Maria: Marianna Kuusniemi-Korhonen

Pilatus: Esa Ruuttunen

Pilatuksen vaimo: Emilia Packalen

Juudas: Heikki Herva

Teksti on alunperin julkaistu Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Katedraali-lehden 1/2023-numerossa.