Teksti: Maaria Vaviolahti
Kuvat: Milja Peuramäki

‍Tiistai-iltana Meritullin seurakuntakodilla ovi käy tiuhaan ja kerrosten välillä on kuhinaa. Meneillään on tyypillinen ilta poikakuoro Cantores Minoreksen toiminnassa. Vaikka tänään vaikuttaa aktiiviselta, Ulla Pyylampi kuvailee keskiviikkojen olevan vielä täydempiä, sillä silloin treenaavat A-kuoron lisäksi muun muassa koulutusryhmät.

Pyylampi tietää mistä puhuu: hän on mukana kuoron vanhempaintoimikunnassa vapaaehtoisena vastuunkantajana kymmenettä vuotta.

"Molemmat poikamme, Luukas ja Matteus, aloittivat nelivuotiaina Cantiksen muskarissa. Kun Luukas vuonna 2015 aloitti B1-koulutusryhmässä, olen itse kävellyt tuonne keittiöön sisään – ja sinne olen jäänyt", hän nauraa.

Pojat ovat varttuneet äitinsä vastuunkannon matkassa: tänä päivänä Luukas on 16-vuotias ja Matteus 12.

Timo Asikainen ja Sofia Lindqvist ovat vanhempaintoimikunnassa tuoreempia toimijoita. Heidän poikansa Amos, 11, on Cantores Minoreksen riveissä mukana toista vuotta.

Vanhempien tausta on vaikuttanut välillisesti poikien musiikkiharrastukseen. Ulla Pyylampi on koulutukseltaan kirkkomuusikko ja opiskellut Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolla, minkä vuoksi oli luontevaa ohjata perheeseen syntyneet pojat juuri kuoroharrastuksen pariin. Myös Timo Asikaisen oma tausta on Sibelius-Akatemiassa, ja hänen oma instrumenttinsa on piano. Kun Amos innostui kuorolaulusta ja Asikainen näki sattumalta Cantores Minoreksen pääsykoeilmoituksen, oli päätös mukaan hakemisesta selvä.

Yhteisö, joka sulkee uudet sisäänsä

‍Sofia Lindqvist ja Timo Asikainen nimeävät Cantores Minoreksen vanhempaintoimikunnan aktiiviseksi yhteisöksi, jonka ihmisille vastuunkanto ja osallistuminen ovat elämäntapa. Tuoreina toimijoina he toteavat aistivansa joukossa valtavaa energiaa.

"Olemme jo nyt huomanneet, miten yhteisön perinteet ja organisoituneisuus heijastuvat kaikkeen", Lindqvist kertoo.

Kumpikin kuvailee uusien vastuunkantajien olevan turvallisissa käsissä: mukaan on helppo tulla ja antaa oma aikansa ja osaamisensa itselle sopivaan tehtävään. Yhteisön keskinäisestä dynamiikasta kertoo sekin, että yksilön panosta arvostetaan tärkeänä ja riittävänä.

Merkittävät vanhempaintoimikunnan vastuut liittyvät Tuomiokirkossa kuukausittain vietettäviin messuihin, joissa kuoro laulaa ja vanhempaintoimikunta toimii messukumppanina. Tällöin kirkkokahvit keittyvät vapaaehtoisten vanhempien toimesta, ja usein he kantavat myös kolehtia.

Olemme jo nyt huomanneet, miten yhteisön perinteet ja organisoituneisuus heijastuvat kaikkeen.

Ulla Pyylampi kantaa harteillaan myös kuoron kaapuäidin viittaa. Kaapuvastaavana hän huolehtii esiintymisasujen hallinnoinnista ja kunnossapidosta. Kaavun saaminen on kuoroyhteisössä oma merkittävä rituaalinsa. Valmennusryhmän uusimmat pojat, kuten Asikaisen ja Lindqvistin poika Amos, ovat vastikään saaneet omat esiintymisasunsa.

Pojille kerrotaan kaapujen käytöstä sekä ohjeistetaan, mitä esiintymisasujen kanssa puetaan. Hetki on juhlava ja ainutlaatuinen, kun jokainen saa lopulta omansa.

Laitetaanko siskonpeti lattialle?

Ulla Pyylampi kertoo saaneensa vapaaehtoisuuden myötä valtavasti omia ystäviä ja tutustuneensa erilaisiin ihmisiin. Vapaaehtoinen vastuunkantaminen on harrastus, josta ei osaa luopua – siitäkään huolimatta, että enää vuosiin omien poikien kanssa ei olisi välttämättä tarvinnut harjoituksissa kulkea.

"Luulen, että etenkin Luukaksen mielestä olisin jo joku aika sitten saanut jäädäkin kotiin", hän nauraa. Keittiöpuuhissa pyöriessään Pyylampi kertoo kuulevansa, mitä pojat kulloinkin harjoittelevat. Kotona on luontevaa kysyä, haluavatko he harjoitella vielä yhdessä lisää.

Tiivistä yhdessäoloa sävyttää myös hersyvä huumori: mikäli myöhäistä iltaharjoitusta seuraa varhainen vastuumessu, saattavat vanhemmat yhdessä vitsailla, olisiko vain viisainta laittaa siskonpeti lattialle ja jäädä odottamaan huomista.

Myös Asikaisen ja Lindqvistin perheessä yhteinen harrastaminen jatkuu treenien ulkopuolella. Timo Asikainen kertoo usein tutkivansa Amoksen kanssa nuotteja ja stemmoja kotonakin. Näitä hetkiä Asikainen kuvailee pieniksi yhteisiksi löytöretkiksi: yhdessä opitaan ja löydetään koko ajan jotakin uutta.

Sofia Lindqvist kuvaa tämän olevan tärkeää etenkin lapsen ikävaiheessa, jossa kaikkiin vanhemman kysymyksiin ei enää haluta vastata.

"Olemalla mukana osoitamme myös arvostusta lapsemme harrastusta kohtaan: se ei ole meistä irrallista, vaan jotain sellaista, mitä tuemme ja katsomme hyvällä."

Juttu on julkaistu Katedraali-lehdessä 2/2024.

Otsikkokuvassa Sofia Lindqvist ja Timo Asikainen, jotka kertovat tuoreiden vastuunkantajien olevan turvallisissa käsissä. Jälkimmäisessä kuvassa Ulla Pyylampi, joka toimii kuoron kaapuäitinä sekä Amos Asikainen, joka on haastatteluhetkellä saanut vastikään oman esiintymisasunsa.

‍