21.12. Onneksi olkoon: Tomi, Tuomas, Tommi, Tuomo | Palaute
Koko Helsinki

3 500 laatikollista hävikkiruokaa hyötykäyttöön kuukaudessa

09.09.2020, 15:49 /  päivitetty 09.09.2020, 16:25
Helsingin seurakunnat pienentävät ruokahävikkiä ympäri vuoden Waste&Feast-hävikkiruokaravintoloissaan, joiden lounaat valmistetaan pääosin kauppojen ylijäämäruuasta.
Kaksi työntekijää valitsee ruokatavaroita pakettiautosta käyttöön

Parhaillaan vietetään hävikkiviikkoa. Helsingin seurakuntien Waste&Feast-hävikkiautot pelastivat elokuussa hyötykäyttöön keskimäärin 168 laatikollista hävikkiä päivässä eli kaikkiaan noin 3 500 laatikkoa kuukaudessa.

Lisäksi Myllypuron elintarvikejakelussa jaetaan ruoka-apuna isot määrät kauppojen ja teollisuuden hävikkiruokaa.

Kauppojen osuus elintarvikeketjussa syntyvästä ruokahävikistä on noin 18 prosenttia. Kaupan hävikki on suurinta tuoretuotteissa, kuten leivissä, hedelmissä ja vihanneksissa.

Kuusi hävikkiruokaravintolaa

Waste&Feast-tunnuksien alla on tällä hetkellä kuusi ravintolaa. Kolme niistä toimii Varustamoissa: Matteuksenkirkon (Turunlinnantie 3) ja Hermannin diakoniatalon (Hämeentie 73) sekä uusimpana elokuussa avattu W&F Malmi (Pekanraitti 16). Ketjuun kuuluvat myös kerran viikossa toimivat Munkkiniemen, Pakilan ja Töölön seurakuntien yhteisöruokailut. W&F-autot kuljettavat hävikkiruokaa myös muihin pisteisiin jaettavaksi suoraan helsinkiläisille.

Waste kertoo siitä, että ravintolat sitoutuvat ekologisiin arvoihin, hyödyntävät hävikkiä sekä suosivat kierrätystä ja uusiokäyttöä. Feast tarkoittaa juhlaa: aina kun ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa vaikka hyvän ruuan ympärillä, on kyse juhlasta. Näiden lisäksi keskeistä on tarjota työtä heikossa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille.

Liitutauluun on kirjoitettu päivän ruokalista

Malmin ja Matteuksenkirkon Varustamoissa on tarjolla päivittäin klo 11-13 maittava ateria, joka on valmistettu pääosin kauppojen ylijäämäruuasta. Lounaan hinta on 6 euroa ja diakoniatuettuna 3 euroa.

Hermannin Diakoniatalon Varustamon Waste&Feast-ravintolassa lounasta on kahtena päivänä viikossa.

Koronaturvallisuuden vuoksi ravintoloiden asiakaspaikkoja on vähennetty. Tarvittaessa lounas tarjotaan kahdessa vuorossa. Buffetpöytä ei ole toistaiseksi käytössä. Annostelemme ruuan toiveiden mukaan asiakkaalle.

Kaikkiin ravintoloihin ovat kaikki tervetulleita. Tervetuloa ruokailemaan ja pelastamaan pala maailmaa samalla!

Kuvateksti: Kaupungin työpajakouluttaja Tiina Wall ja työkokeilija Dan valitsevat hävikkiautosta ruokatavaroita Malmi Waste&Feastin seuraavan päivän aterioita varten.