Viime kesäkuussa päätin kokeilla nettivinkkiä. Hautasin jääkaapin pakastelokerossa itäneet perunat hiekkalaatikkoon, joka oli jo nähnyt parhaat päivänsä sammaloituvan leikkimökin kupeessa. Lokakuussa lehtiä haravoidessa juolahti mieleen tarkistaa sato. Kuokka kouraan, ja kas! Pussillinen ihan itse kasvatettuja potaattejahan sieltä nousi.

Edellisen leudon talven jälkeen parvekkeellani viheriöitsi vielä toissakesäinen pelargonia. Vielä jouluna se kukki uhmakkaasti vuodenajasta piittaamatta. Sissiltä loppui happi vasta kun nostin sen sisälle pakkasia pakoon. Ehkä substraliöverit eivät olleet ihan paras idea?

En siis voi luokitella itseäni täysin toivottomaksi puutarhuriksi. Mutta miksi, ah miksi, en saa rairuohoa kasvamaan?

Useimmiten olen rairuohon kanssa yksinkertaisesti myöhässä. Viikko tai kaksi pääsiäisen jälkeen esille putkahtava harva haituva ei varsinaisesti kasvata itsetuntoa. Kokeiltu on sekä pelkällä talouspaperilla kasvattamista (kuulemma superhelppoa) että erinäisille vadeille siroteltuja multakerroksia. Multa tosin on saattanut lojua parvekelaatikossa pari-kolme vuotta. Vai oliko siitä jo viisi?

Jospa salaisuus piilee astiassa? Kerran näin savesta tehdyn siilipohjan, jolle kasvatettu rairuoho toimisi ihanina piikkeinä. Himoitsin sitä hetken, mutta sitten täyteen ahdettujen kaappien kuoro lauloi kovempaa. Erotin kertosäkeestä sanat ”konmaritus” ja ”ylösnousemus”.

Ennen kuin innokkaat kotipuutarhurit ryntäävät täyttämään kommenttikenttää ohjeillaan rairuohon kasvatuksesta, voin paljastaa, että ymmärrän kyllä kasvupohjan merkityksen.

Multa ratkaisee. Uutta multaa toki saa kaupasta, mutta kun on kassalla jo ladannut ruokarepun selkään ja kassin kumpaankin käteen, niin sen painavimman säkin unohtaa mielellään.

Nyt seuraa tarinan opetus. Paastonaika on tarkoitettu olennaisen löytämiseen. Hyvä kasvupohja on sellainen. Yksikin kylvetty siemen voi tuottaa ruohonkorren, josta joku voi ilahtua. Aina et edes voi tietää, miten kauas ystävällinen hymy, ääneen lausuttu kiitos tai keskittynyt läsnäolo toista kantaa.

Anna siis hyvien aikomustesi kasvaa teoiksi. Soita se puhelu. Lähetä se kortti. Kiitä siitä, mitä hyvää kuulit, näit tai tunsit toisen tekevän. Hymyile naapurille ja toivota kaupan kassalle hyvää päivänjatkoa. Sen voi tehdä, vaikka se tämänvuotinenkin rairuohopussi jäisi muiden tavoin pöytälaatikkoon.

Outi Jaakkola

Kirjoittaja on itähelsinkiläisissä seurakunnissa työskentelevä alueviestijä ja tuurihortonomi.