04.12. Onneksi olkoon: Airi, Aira | Palaute
Koko Helsinki

Diakoniaharjoittelija Milena Uimonen: Tässä työssä ihminen nähdään kokonaisuutena

Herttoniemen seurakunta

21.11.2023, 13:30 /  päivitetty 22.11.2023, 08:28
Diakoniaharjoittelija Milena Uimonen kuvattuna Hitsaajankadulla Herttoniemessä

Sosionomiopiskelija Milena Uimosen harjoittelu alkaa olla lopuillaan Herttoniemen seurakunnassa. Hän on ollut mukana diakoniatyöntekijöiden asiakastapaamisissa asiakkaiden luvalla, ja seurannut työn arkea tiiviisti. Kysyimme, mitä havaintoja hän on tehnyt harjoittelun aikana.

-Ihmiset usein toivovat, että heidät ja heidän elämäntilanteensa nähtäisiin kokonaisuutena. On sitä, tätä ja tuota tarvetta ja koko ajan pitää mennä luukulta toiselle. Heille tulee sellainen tunne, ettei heidän tilannettaan nähdä, eivätkä he saa sellaista apua kuin tarvitsevat, asiasta riippuen. Kirkolla on se vahvuus verrattuna muihin auttajatahoihin, että juuri elämän kokonaisuus pystytään huomioimaan paremmin, Milena ajattelee.

-Olen nähnyt, miten asiakkaat ovat lähteneet huojentuneina diakonin tapaamisesta, kun heitä on oikeasti kuultu. Vaikka moni tulee vastaanotolle taloudellisen avun tarpeessa, niin samalla on ollut mahdollisuus keventää sydäntä muistakin asioista.

Olen nähnyt, miten asiakkaat ovat lähteneet huojentuneina diakonin tapaamisesta, kun heitä on oikeasti kuultu.

-Vaikka kenellekään ei tyrkytetä uskoa diakonin vastaanotolla, niin monesti he kysyvät, haluaisiko asiakas, että heidän puolestaan myös rukoillaan. Moni on ollut siitä kosketettu, vaikka ei välttämättä osaa itse sitä pyytääkään. Meillä koulussa on puhuttu myös siitä, miten kirkon työssä on tärkeää ottaa ihmisen hengelliset tarpeet huomioon, ja tämä ajatus on vahvistunut harjoitteluaikana.

Hengellinen tausta onkin motivoinut Milenaa opiskelemaan juuri diakoniksi.

-Ajattelen, että työn keskellä Jumala on se, joka on täydellinen auttaja. Ei tarvitse yrittää tehdä töitä pelkästään omin voimin, vaan voi luottaa myös siihen, että Jumala auttaa asiakkaita. Se tekee tästä erityistä.

Milenan tarkoituksena on valmistua noin vuoden päästä.

-Onhan se aika hassua tämän jälkeen siirtyä normiarkeen opiskelemaan eli käytännössä istumaan koneella kotona. Vähän myös jännittää opinnäytetyön tekeminen – sitä pitäisi alkaa tehdä urakalla.

Haluan kiittää harjoitteluajasta. Teillä on täällä hieno seurakunta!

Olen ollut iloinen, että minuun on suhtauduttu kivasti ja oltu ystävällisiä ja kannustavia. Kaiken muutospaineen ja yhteiskunnallisen myllerryksen keskellä mielessäni on ollut kohta Raamatusta: ”Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio. (Jes. 26:4.)

Teksti ja kuva: Outi Jaakkola

Miten diakoniksi opiskellaan?

Sosionomi (AMK) diakoniatyön yhdistelmätutkinto antaa kelpoisuuden diakonin virkaan. Kirkon virassa tarvitaan lisäksi vihkimys siihen liittyvien prosesseineen.

Sosionomi-diakoni on sosiaali- ja kirkon alan ammattilainen, joka ymmärtää elämän moninaisuutta ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Hänellä on laaja-alaisen koulutuksen ansiosta valmiudet työskennellä eri tehtävissä julkisella, yksityisellä ja järjestösektorilla sekä kirkon alalla. Tehtävänimikkeitä ovat esimerkiksi sosiaaliohjaaja, koulukuraattori, diakonityöntekijä, varhaiskasvatuksen sosionomi, asiakasneuvoja, toimintakeskuksen johtaja ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori.

Tutkinnon voi opiskella Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diak), joka toimii Helsingissä, Porissa, Oulussa ja Itä-Suomessa (DiakHub).