21.12. Onneksi olkoon: Tomi, Tuomas, Tommi, Tuomo | Palaute
Koko Helsinki

Huopalahden kirkkoon on saatu joululahjana uusi risti

Haagan seurakunta

19.12.2024, 14:41
Huopalahden kirkkoon on saatu joululahjana uusi risti. ”Olin haaveillut kirkkosalin uudesta rististä jo tovin, koska nykyinen risti ja Hakavuoren kirkosta Huopalahteen siirretty Ristiinnaulittu -krusifiksi olivat muotokieleltään hyvin erilaisia. Kirkkokahveilla pohdin asiaa ääneen, jonka seurauksena seurakuntalaisemme sanoi haluavansa lahjoittaa meille uuden ristin.”, kertoo kirkkoherra Mari Mattsson.
Taottu risti ja sen valmisvaiheet

Uniikin ristin valmistajaksi valikoitui seppämestari Tuuli Wirman ja sen ovat suunnitelleet hänen kanssaan yhteistyössä Anna-Leena Verkasalo ja Mari Mattsson. Suunnittelussa on otettu huomioon sekä Huopalahden kirkon krusifiksin että sitä ympäröivien kynttilänjalkojen muotokieli ja väritys. Alkuvuodesta saamme kirkkoon kastemaljan yhteyteen Wirmanin takoman kaste-enkelin, jonka vyössä oleva lehti yhdistyy ristin alaosassa olevan elämänpuun teemaan.

Tuuli Wirman kertoi ristin takomisen olleen hänelle tärkeä ja erityinen työtehtävä, jossa hän sai hyödyntää sekä seppämestarin ammattitaitoaan että luovuuttaan. "Ammattilaisen kädenjälki näkyy vahvasti ristin muodoissa ja elävässä pinnassa ja lopputulosta kuvaa hyvin Sananlaskujen viisaus "Rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä. Joka viikunapuutaan hoitaa, se viikunoita syö, joka herraansa hyvin palvelee, saa siitä kunniaa.", toteaa kirkkoherra Mari. Tuuli Wirman toi Anna-Leena Verkasalon lahjoittama ristin Huopalahden kirkolle henkilökohtaisesti ja se siunataan käyttöön Huopalahden kirkon neljännen adventtisunnuntain messussa 22.12. klo 10.