13.08. Onneksi olkoon: Jesse, Okko | Palaute
Koko Helsinki

Kulosaaren hautausmaa voitti Green Flag Award -palkinnon vuonna 2026-2027

13.08.2026, 13:01
Kulosaaren hautausmaa

Kulosaaren hautausmaa on voittanut viheralueiden kunnossapidosta myönnettävän, kansainvälisesti merkittävän Green Flag Award -palkinnon. Kyseessä on toinen peräkkäinen vuosi, kun palkinto saatiin Kulosaareen.

Kulosaaren hautausmaa vakuutti tuomarit siisteydellään, sympaattisuudellaan ja ensiluokkaisella hoitotasollaan. Tuomareiden mukaan "alueen historiaa kunnioitetaan ja siitä pidetään hyvää huolta. Merellinen maisema on tunnelmaltaan hyvin rauhoittava. Reuna-alueille on jätetty puiden ja isojen pensaiden runkoja maapuiksi."

- Palkinnolla on meille iso merkitys siinäkin mielessä, että se ohjaa tekemistämme hyvällä tavalla. Olemme kehittäneet hautausmaata entisestään luonnon- ja ihmisläheisempään suuntaan, aluepuutarhuri Katja Kannas-Rosenius kertoo.

- Tänä vuonna on kehitetty erityisesti luonnon monimuotoisuutta esimerkiksi rakentamalla risuaitaa alueen omista materiaaleista. Live-säätiön opiskelijat käyvät tekemässä viherylläpidon töitä ja olivat myös kokoamassa risuaitaa.

Koska alueen vierellä kulkee suosittu ulkoilureitti, myös hautausmaan reunan risukkoa on raivattu ulkoilijoiden kulkua helpottamaan.

Kannas-Rosenius kertoo myös, että saavutettavuus on ollut yksi kehittämiskohteista. Hautausmaalle on lisätty infotauluja ja korttelitolpat hautojen löydettävyyden parantamiseksi.

Merellisen hautausmaan tunnelmaa kuvataan rauhoittavaksi.

Green Flag Award -ohjelma on palkinnut puistoja Suomessa vuodesta 2016 lähtien. 13.8.2026 julkistettiin 25 Green Flag Award -tunnuksen voittanutta suomalaista viheraluetta, Niistä valtaosa on kohteita, jotka uusivat jo aiemmin myönnetyn tunnuksen – joukossa Kulosaaren hautausmaa. Ensimmäistä kertaa tunnuksen voittivat Pietarsaaren Koulupuutarha ja Mäki-Matin perhepuisto Jyväskylässä.

Viheralueet saivat tunnustusta tuomareilta erityisesti viheralueiden laadukkaasta kunnossapidosta, monimuotoisista kasvillisuusalueista sekä toiminnallisuudesta alueen käyttäjien hyvinvoinnin lisäämiseksi. Laadukkaat Green Flag Award -kohteet huomioivat kokonaisvaltaisesti alueen käyttäjät, ympäristön sekä toimintastrategian.

Green Flag Award on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laadun tunnistava palkintojärjestelmä, jota hallinnoi kansainvälisesti Iso-Britannian ympäristöhyväntekeväisyysjärjestö Keep Britain Tidy, Suomessa Viherympäristöliitto ry.

Lue lisää Viherympäristöliiton sivuilta.