Lohirannan leirikeskuksen majoitustilat suljetaan loppukesäksi
Nyt Lohirannassa meneillään olevalla rippileirillä on havaittu yhdessä majoitushuoneessa luteita, minkä jälkeen koko leirikeskuksessa on käynnistetty viipymättä asiantuntijoiden ohjeiden mukaiset varo- ja torjuntatoimet. Käynnissä oleva leiri jatkaa loppuun tarvittavin suojatoimin. Leiriläisten tavarat käsitellään tarvittaessa esimerkiksi pakastamalla, jotta luteiden mahdollinen leviäminen voidaan estää.
Kaikki muut Lohirantaan suunnitellut leirit siirretään muualle. Heinäkuun leireille korvaavat paikat on jo järjestetty, ja loppukesän leireille etsitään parhaillaan uusia tiloja.
Seurakunnat tiedottavat tilanteesta leirien osallistujille ja heidän huoltajilleen suoraan.
Leirikeskus oli suljettuna 12.-29.6.2026 ludehavainnon vuoksi. Tuholaistorjuntaan erikoistunut yritys käsitteli tilat, ja paikka tutkittiin mm. ludekoirien avulla. Asiantuntijat totesivat tuolloin, että leiritoiminta voi jatkua. Luteet ovat kuitenkin kaupunkiympäristössä melko yleisiä ja voivat kulkeutua paikasta toiseen esimerkiksi tavaroiden mukana.
Lohiranta on yksi Helsingin seurakuntien viidestä leirikeskuksesta. Leiritoiminta jatkuu normaalisti muissa Helsingin seurakuntien leirikeskuksissa.
