21.12. Onneksi olkoon: Tomi, Tuomas, Tommi, Tuomo | Palaute
Koko Helsinki

Malmin kirkkoa sisustetaan koko alueen voimin

Malmin seurakunta

20.12.2024, 13:49
Kirkkoon syntyy myös uusia monikäyttöisiä tiloja. Suunnittelun pohjana ovat alueen ihmisten toiveet.
Osallistaminen aiheena, kuvassa vain erivärisiä puusta veistettyjä ihmishahmoja

Malmin kirkko on läpikäynyt täydellisen peruskorjauksen. Neljäkymmentävuotias tiilikirkko tarvitsi julkisivun, ulkoseinien, lämmöneristeiden ja piha-alueen, esimerkiksi salaojien remontin. Energiatehokkuutta parannettiin ja kiinteistö siirrettiin maalämpöön. Samalla talotekniikka ja käytettävyys saatiin vastaamaan nykyaikaisia tarpeita. Osa tiloista jätettiin kalustamatta remontin aikana, jotta suunnittelulle ja ideoinnille olisi riittävästi aikaa ja jotta alueen ihmisten ideat voisi toteuttaa.

Yksi nykyaikaisista tarpeista on tilojen muunneltavuus erilaisiin tilaisuuksiin ja tilanteisiin sopiviksi. Malmin seurakunnan pääkirkko halutaan entistä paremmin palvelemaan alueen ihmisiä, erilaisia ryhmiä ja eri-ikäisiä.

Arkkitehti Kristian Gullichsenin suunnittelema punatiilinen rakennus on kookas ja suunniteltu alunperin palvelemaan suuren seurakunnan monenlaisia tarpeita: kirkkosalin siinä on ollut lisäksi musiikkisali, seurakuntasali, kaksi takkahuonetta ja kerhotiloja sekä asunto ja kirkkoherranvirasto ja henkilökunnan työhuoneita. Nyt tilat uudistetaan vastaamaan paremmin tämän ajan tarpeita ja huonejako muuttuu.

Remontin alta kuoriutuva kirkko on sisältä monin tavoin muuttunut, vaikka kirkkosali onkin paljolti entisellään. Varastona toiminut huone on muutettu työhuoneeksi ja entiseen toimistotilaan syntyi useita asiakaspalvelutiloja. Sisätiloihin on tuotu siirreltäviä seiniä, joilla tiloja voidaan jakaa pienemmiksi. Entisestä asunnosta luodaan yhteisötila seurakuntalaisten monipuoliseen käyttöön.

Tavoitteena tilat, joissa viihdytään

‍Sisätilojen suunnittelussa on haluttu kuunnella mahdollisimman laajasti alueen ihmisiä. Tuleehan kirkko heidän käyttöönsä.

Viidessä erilaisessa yleiskyselyssä on selvitetty toiveita kirkon käytöstä. Kyselyitä on tehty seurakunnan toimipisteillä ja digitaalisesti koko remontin ajan. "Kun seinät ovat valmiit, voidaan alkaa luoda sisätiloja, joissa viihdytään”, ihmisten toiveita koonnut pastori Anni Paukkala-Toivonen tiivistää käynnissä olevan vaiheen. Seurakuntavaalien yhteydessä vuonna 2022 pidettiin myös lastenvaalit, joissa 70 lasta kävi antamassa äänensä lasten nurkkauksen tarvikkeille ja kertomassa kokemuksiaan viihtyisästä kirkosta. Arkkitehtuurikoulu Arkki piti samana vuonna avoimia työpajoja ja työpajan nuorille, jossa ideoitiin yhteisötilan sisustusta. Esiin on noussut muun muassa toive vapaaseen oleskeluun sopivasta tilasta ja kirkolle on toivottu myös kahviautomaattia.

Kyselyiden ja pajojen tulosten perusteella suunnittelutyötä jatketaan. Sisustuksessa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan kirkon vanhoja kalusteita. Myös esimerkiksi Jakomäen puretusta kirkosta talteen otettuja kalusteita on tarkoitus ottaa uusiokäyttöön.

Tiloja halutaan varautua muokkaamaan käytön mukaan

‍Kaiken ei ole tarkoitus olla loppuun saakka valmista, kun kirkko avautuu yleisölle. Pääsiäispäivästä 20.4. alkavat säännölliset sunnuntaijumalanpalvelukset ja toukokuussa juhlitaan avajaisviikkoa 12.5. alkaen. Varsinainen säännöllinen monipuolinen viikkotoiminta käynnistyy kirkolla syksyllä 2025.

“Koko ajan on ollut se ajatus, että asioiden ei tarvitse olla heti valmiita, vaan muutoksia tehdään myös kokemusten myötä, joutavalla ja kehittävällä asenteella”, sanoo Paukkala-Toivonen. “Tilaa jätetään myös uusille toiveille.”

Lue täältä myö Kirkko&kaupungin juttu aiheesta.