Myllypuron kirkkoon tehdään osaperuskorjaus - rakennus poissa käytöstä 1.6.-31.12. 2026
Myllypuron kirkko on päätetty osaperuskorjata kuluvana vuonna. Esimerkiksi rakennuksen sähkö- ja valolaitteistot sekä LVI-tekniikka ovat tulleet tiensä päähän. Rakennus on korjauksen ajan kokonaan poissa käytöstä 1.6.-31.12.2026.
-Vaikka remontti tuo väliaikaista hankaluutta seurakuntatoiminnan järjestämiseen, olemme todella kiitollisia, että kirkko nyt osaperuskorjataan ja sen toiminnallisuutta parannetaan esimerkiksi valaistusta tehostamalla. Helsingissä moni muu kirkko joutuu vielä odottelemaan vuosia omia korjauksiaan ja remonttejaan. Osaperuskorjauksen läpikäyneestä kirkosta tulee olemaan iloa seurakuntalaisille pitkäksi aikaa, kirkkoherra Minnamari Helaseppä näkee.
Kesällä ja syksyllä jumalanpalveluksia on seurakunnan toisessa kirkossa Kulosaaressa sekä pienimuotoisempia messuja myös Hertsikan ristissä.
-Etsimme myös Myllypurosta tiloja, joissa voimme pitää messuja ja muuta toimintaa. Kannattaa seurata nettisivujamme, jonne pyrimme päivittämään tilanteen ensi kesän ja sitten syksyn osalta.
