18.06. Onneksi olkoon: Tapio | Palaute
Koko Helsinki

Nuorisonohjaaja Jari "Bobby" Mäki-Arvela on tehnyt kutsumustyötä melkein 40 vuotta

Herttoniemen seurakunta

31.05.2024, 09:07
Jari

Kun nuorisonohjaaja Jari ”Bobby” Mäki-Arvela kävelee Herttoniemenrannassa, vastaan tulee vähän väliä tuttuja, jotka moikkaavat iloisesti: ”Perjantai oli ihan paras päivä!”. Seurakunnan sählykerhossa on vuosien aikana Bobbyn johdolla pelannut toista tuhatta nuorta. Nyt pelaamassa on ollut jo ensimmäisten sählykerholaisten ja omien isosten lapsia.

-Se on se palkinto tästä jutusta, Herttoniemen seurakunnasta eläkkeelle lähdössä oleva mies tuumii.

Bobby valmistui Raamattuopistosta nuorisonohjaajaksi, ja kun hän 24-vuotiaana aloitti työt Malmin seurakunnassa, oli porukoissa mukana lähes oman ikäisiä nuoria.

-Heistä on tullut elämän aikana ystäviä, joiden kanssa hiljattain reissattiin yhdessä Viroon ja katseltiin yksi ilta yhdessä vanhoja kuvia. Kontakti on säilynyt myös monien aikuiseksi kasvaneiden nuorten kanssa, kun on pitkään työskennellyt samoilla seuduilla. Silloin tietää tehneensä jotain oikein, kun haastavista tyypeistä on tullut kunnon kansalaisia.

Miten nuoret ovat näiden melkein 40 vuoden aikana muuttuneet?

-Meno oli aikaisemmin ripareilla villimpää. Silloin sai vahtia yöjuoksuja ja tupakointia. Nykyisin leireillä on paljon vähemmän häiriöitä kuin ennen. Itsekin olen ollut niiden jälkeen pirteämpi, kun nykyään ei itse tarvitse valvoa koko yötä, kun on yövalvoja. Nykyään nuoret osaavat keskustella ja ottaa kantaa. Osa nuorista on kuitenkin koronan jälkeen erakoitunut eivätkä he pärjää sosiaalisesti. On nuoria, jotka eivät uskalla mennä kouluun eivätkä riparille, Bobby suree.

Nuoret ovat somen sokaisemia. Tieto tulee kovin väritetyistä kanavista ja maailmankuva on kapeampi.

-Nuoret ovat myös somen sokaisemia, ja ajattelutapa ja agenda on kapea. Omalla laillaan nuoret ovat siis ovat myös tyhmempiä kuin ennen. Tieto tulee kovin väritetyistä kanavista, ja maailmankuva on mustavalkoisempi ja kapeampi. Välillä tuntuu, että pyhäkoululaisetkin tietävät enemmän kristinuskosta kuin riparilaiset, joista joku on sellainen ettei enää tiedä, miksi joulua vietetään. Jos lapsilla on kristitty koti tai he ovat olleet vaikka seurakunnan päiväkerhossa, niin pohja on toisenlainen.

Bobby mukaan osa riparilaisista on käytännössä pakanoita, joille kristinuskon perusasiat pitäisi kertoa aivan alkeista.

-Sitten on niitä nuoria, jotka itse selvittävät asioita. Pojat ovat tänä päivänä kiinnostuneempia kristinuskosta kuin tytöt – ennen se oli toisin päin. Kyllä se meilläkin näkyy vaikkapa nuortenilloissa. Pojat jäävät hartauksiin.

Miten nuoria voisi auttaa?

Moni aikuinen on tiedostanut sen, että kaikki nuoret eivät voi hyvin. Miten heitä voisi auttaa?

-Äideille ja isille haluaisin sanoa, että älkää olko kavereita, olkaa vanhempia. Pistäkää lapsille ja nuorille rajoja, koska lapset hakevat turvaa. Antakaa heille myös kasvurauhaa, antakaa heidän olla lapsia mahdollisimman pitkään. Kuunnelkaa, ymmärtäkää, pitäkää sylissä, sanoo neljän lapsen isoisä.

-Murrosiän oireittenkin keskellä on tärkeää välittää ja ymmärtää miten tärkeää on, että lapsi kokee tulevansa hyväksytyksi – mahdollisimman pitkään. Joskus vanhemmat luovuttavat liian aikaisin. Jos saa tehdä kaikkea ja päättää kaikesta, se luo turvattomuutta. Koko kylä kasvattaa on hyvä periaate – huolehdi myös naapurin lapsista! Ole turvallinen aikuinen lapselle, hän tiivistää.

Kutsumus on kestänyt

Nuorisonohjaajat eivät ole niitä parhaiten palkattuja työntekijöitä. Bobbyllekin tarjottiin jossain työuran taitekohdassa toista työtä, josta olisi saanut tuplapalkan.

-Kun töissä ei mennyt hyvin, niin epäuskon hetkillä mietin muitakin vaihtoehtoja. En kuitenkaan päässyt yli siitä, että koin Jumalan osoittaneen minut tähän työhön. Sen varassa olen mennyt – ja Jumala on pitänyt huolta. Ensimmäiseen seurakuntaankin ovi avautui, vaikka hakemukseni oli surkea ja olin haastattelussa 38 asteen kuumeessa.

Bobby ei koe olevansa sellainen ihminen, jolle Jumala erityisesti puhuu. Kutsumus oli kuitenkin poikkeuksellinen kokemus.

-Kun nuorena pähkäilin, mitä rupeaisin tekemään, luin illalla Raamattua. Heräsin siihen, että ääni kutsui minua nuorten pariin. Kirjoitin kuulemani lapulle ylös, laitoin sen Raamatun väliin ja menin nukkumaan. Kun heräsin, ei siellä ollut mitään lappua, luulin että olin nähnyt unta. Otin Raamatun ja katsoin sivun läpi lampun valoon. Lappu oli kadonnut, mutta tekstin jättämä painauma näkyi. Koin sen niin, että vaikka todistusaineisto oli poissa, niin kutsumus oli jäljellä.

Harva nuorisotyöntekijä jaksaa viuhtoa nuorten tahdissa koko työuraansa. Minulle se on ollut kutsumus.

Aikaisemmin Bobbyn suhde nuoriin oli kaverillisempi, viime vuodet hän on ollut se isoisä.

-Leirille lähteminen on ikääntymisen myötä ollut entistä työläämpää, mutta kun pääsee bussiin, ei ole enää mitään ongelmaa. Nuorten kanssa pysyy nuorekkaana, ja henkinen ikäkin on lähempänä seitsemäätoista. Nuorekasta on tosin turha yrittää esittää, sillä nuoret haistavat feikin heti. On pakko olla aito, sillä jos yrität jotain, he nauravat sut pihalle. Siinä mielessä työ on raskasta, että oma persoona on työkalu. Palautteen saa välittömästi.

…mutta mistä nimi Bobby tulee?

-Ensimmäisessä työpaikassani sain paimentaa huumenuoria. Meitä oli siellä töissä kaksi Jaria. Välillä jouduin rauhoittelemaan joitain nuoria poliisiotteilla. He tiesivät minun tulleen Lontoosta, ja siellähän poliiseja kutsutaan Bobbyiksi, hän kertoo.

Nimi on 40 vuotta myöhemmin edelleen käytössä. Kun hän vastaa puhelimeen oikealla nimellään, kuuluu toisesta päästä: ”Anteeksi? Bobby?”

-Kerran entiset isoset lähettivät Kreetalta minulle postissa olutlasin alusen. Osoitteessa luki ainoastaan ”Bobby. Tapanila. Finland” – ja se tuli perille.

Teksti ja kuva: Outi Jaakkola