Makaamme koko perhe idyllisesti nenät kiinni älylaitteissa voipuneina vuoden lopun ja alun juhlaputkesta. Kännykkäni piippaa muistutusta illan jumpasta. ”En taida jaksaa mennä, vielä ehtii perua salivarauksen”, ajattelen ääneen.

Teini havahtuu ruutunsa äärestä ja katsoo minua vilpittömän hämmentyneenä: ”Äiti, eiks koko jumpan idea niinku katoa, jos sen aina peruu kun ei jaksa mennä?”

Hikitreenin jälkeen saunan lauteilla kiitän mielessäni teiniä. Sanovat, että lapset kasvattavat vanhempiaan enemmän kuin vanhemmat lapsiaan. Sen olen kyllä saanut viidentoista vuoden aikana kokea. Mutta että ihan oma personal trainerkin sieltä tuli!

Aamulla kännykkä piippaa muistutusta seuraavasta jumpasta. En peru.