19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Koko Helsinki

Pappi voi olla opportunisti, sanoo Taneli Hassinen

22.01.2021, 09:16 /  päivitetty 22.01.2021, 09:20
”Kirkko on viestintäorganisaatio”, kuvaa Taneli Hassinen, joka on tullut Munkin seudun väelle tutuksi viime syksystä lähtien. Hassinen aloitti syyskuun alussa Munkkiniemen seurakunnassa pastorin sijaisuuden, kun Tarja Frilander siirtyi kirkkoherran sijaiseksi.
Taneli Hassinen Munkkivuoren kirkon alttarin edessä valkoisessa albassa kädet kohotettuna ylös ja  katse kohotettuna ylös

59-vuotias Hassinen on tuore pappi - vihkimyksen hän sai viime kesänä. Sen sijaan hänellä on pitkä kokemus viestintäjohtajana pörssiyhtiöissä sekä yhteisöviestinnän konsulttina. Hänet haluttiin Munkkiniemen seurakuntaankin tukemaan viestintää erityisesti kirkkoherran valinnan ollessa käynnissä.

Hassisen työsuhde Munkkiniemen seurakuntaan jatkuu näillä näkymin vielä kevään ajan. Hän tekee yhtenä seurakunnan papeista myös normaalia papin työtä jumalanpalveluksissa ja toimituksissa.

”Seurakunta on yhteisö, jossa monenlaiset viestit liikkuvat ihmisten välillä. Ne herättävät usein myös tunteita, sillä olemme elämän ydinkysymysten äärellä. Olemme kosketuksissa myös pyhän kanssa.”

Vuosikymmenet
bisneksen ja viestinnän parissa

Hassisen liki 40-vuotisesta työurasta yli puolet kului Finnairin palveluksessa. Tehtävät vaihtuivat rahtivarastomiehestä lähtöselvitykseen ja koulutustehtävistä talous- ja kriisiviestintään.

”Vuosituhannen ensimmäiset kymmenen vuotta oli monella tapaa turbulenssia sekä sisäisten jännitteiden että ulkoisten shokkien vuoksi. Olin usein muotoilemassa Finnairin näkemystä tilanteisiin ja kertomassa niistä medialle. Nyt yhtiö ja koko toimiala on ennennäkemättömässä kurimuksessa."

Finnairin jälkeen Hassinen oli rakennuskonserni SRV:n viestintä- ja markkinointijohtajana sekä sen jälkeen varainhoitoyhtiö Taalerin viestintäjohtajana. Nykyisin hän tekee papin työnsä ohella jonkin verran töitä viestinnän konsulttina eri yhteisöissä. Hänen erityisalanaan on kriisiviestintä.

”Ihminen on omassa elämässään aina kokemusasiantuntija. Erityisesti kriisit saattavat ihmisen pohtimaan elämänsä kysymyksiä: kuka minä olen, mistä minä tulen ja minne olen matkalla?"

"Koin usein Finnairin puolesta mediassa kommentoidessani olevani kansakunnan sielunhoitaja odottamattomissa tilanteissa. Meillä kirkon ihmisillä tulee olla eväät käydä ihmisten kanssa näihin pohdintoihin ja tukea heitä niiden keskellä”, Taneli pohtii.

Munkkiniemen seurakunnan seurakuntapastorin sijainen Taneli Hassinen seisoo hymyillen liukuportaissa Munkkivuoren ostarilla
Munkkiniemen seurakunnassa pastorin sijaisuutta hoitava Taneli Hassinen on paitsi pappi, myös viestinnän ammattilainen. Tuota osaamista on nähty muun muassa sosiaalisessa mediassa julkaistuissa videoissa, joissa hän kutsuu ihmisiä kirkkoon - usein pilke silmäkulmassa.

Papiksi vanhoilta pohjilta

Hassinen opiskeli vasta yli viisikymppisenä akateemisen tutkinnon. Hän valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2018 pääaineinaan viestintä ja sosiaalipsykologia. Sen jälkeen hän opiskeli parissa vuodessa myös teologian maisteriksi.

”Ajatus pappisvihkimyksestä syntyi, kun huomasin, että siten voisin palvella seurakuntayhteisöämme Verkostoa, joka on Munkkiniemen seurakunnan yhteistyökumppani. Olemme olleet vaimoni kanssa siellä aktiiveina muutaman vuoden."

Taneli on papin poika. Hänen isänsä Leino Hassinen oli muun muassa Otaniemessä korkeakoulupappina 1960-luvulla, jolloin Taneli syntyi.

”Ensimmäiset kokemukseni jumalanpalveluksista ovat Otakappelista, joka on kivenheiton päässä Munkkiniemestä. Myöhemmin olen elänyt seurakunnallista elämää Karkkilassa ja Vihdissä, joissa isäni oli kirkkoherrana 1960–1980-luvuilla. Välillä hän oli myös Kotimaa-lehden päätoimittajana, mistä juontuu varmasti kiinnostukseni mediaan ja viestintään.”

Pidän rikkautena sitä, että olen nähnyt sisältä päin erilaisia kristillisen uskon tulkintatapoja.

Monenlaista tulkintaa uskosta

Hassinen kuului perheineen 20 vuotta vapaakirkkoon. Hän palasi Outi-vaimonsa kanssa takaisin luterilaisen kirkon jäseniksi viime vuoden alussa.

”Minulla on ollut vuosikymmenten saatossa useampia hengellisiä murroksia. Olen halunnut olla itselleni rehellinen myös seurakuntasuhteen osalta. Pidän rikkautena sitä, että olen nähnyt sisältä päin erilaisia kristillisen uskon tulkintatapoja. Nyt palvelen hyvillä mielin luterilaista kirkkoa. Olen kiitollinen kaikille yhteisöille, joissa olen ollut mukana.”

Monenlaiset vastuut ovat seuranneet tätä miestä. Hän on ollut leipätyön lisäksi monissa liike-elämän ja kristillisten organisaatioiden hallituksissa. Hän oli 20 vuotta sitten muun muassa perustamassa Keravan kristillistä koulua.

”Keravalaisten vanhempien kanssa kaipasimme kristilliseltä arvopohjalta toimivaa kouluyhteisöä. Perusopetuslaki mahdollisti tällaisten koulujen perustamisen. Nykyisin koulu toimii Järvenpäässä, ja siinä on ala- ja yläkoulussa 200 oppilasta.”

Hassinen kokee, että elämä on erilaisiin mahdollisuuksiin tarttumista. Muutama vuosi sitten hän opiskeli yhdessä vaimonsa kassa ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.

”Pidän itseäni myönteisessä mielessä opportunistina. Vaikka sanan kaiku on kielteinen, itse pidän sitä positiivisena. Kyse on siitä, minkä hyväksi opportunisminsa käyttää. Totta kai olen halunnut tehdä itseäni kiinnostavia asioita. Taustalla on kuitenkin aina ollut halu auttaa yksilöitä ja yhteisöjä.”