Rippikoulu Tuomiokirkkoseurakunnassa 2027
Tuomiokirkkoseurakunta
Vuoden 2027 ripareille ilmoittaudutaan 1.-31.10.2026. Ilmoittautumislinkki lisätään tälle sivulle syyskuun lopussa. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan jäsenille, jotka täyttävät 15 vuotta 2027, postitetaan ripariesite syyskuun aikana. Ripariesite ilmestyy syyskuussa myös sähköisenä näille sivuille. Seurakuntamme rippikouluihin saa hakea, vaikka ei olisi Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan jäsen, ei ole kastettu tai ei kuulu kirkkoon. Rippikoulun paikkajakoja tehdessämme priorisoimme kuitenkin tämän seurakunnan alueella asuvat nuoret.
Päivärippikouluissa päivät vietetään yhdessä ja yöt kotona. Leiriripareihin sisältyy noin viikon mittainen leirijakso kesällä. Ryhmät tapaavat ja tutustuvat toisiinsa jo kevään aikana. Leirijaksolla jaetaan elämää, pohditaan pyhiä ja syviä kysymyksiä, opitaan ja ulkoillaan, lauletaan ja saunotaan – vietetään siis unohtumaton viikko yhdessä toisten kanssa.
Konfirmaatiot järjestetään pääosin Mikael Agricolan kirkossa. Poikkeuksena Suomenlinnan päiväriparin konfirmaatio, jota juhlitaan Suomenlinnan kirkossa.
Rippikoulupaikat jaetaan marraskuussa 2026, emmekä voi antaa tietoja kesken jaon. Odota tietoa rippikoulupaikasta siis kärsivällisesti! Tieto rippikoulupaikasta ja -ryhmästä lähetetään sähköisesti ilmoittautumislomakkeessa ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Rippikouluesitteestä löydät vastauksen moniin kysymyksiin.
PÄIVÄ- JA ILTARIPARIT 2027:
Suomenlinnan päivärippikoulu 20.-26.2., konfirmaatio Suomenlinnan kirkossa 2.5.2027 klo 14
Iltarippikoulu syksyllä 2027, konfirmaatio 27.11.2027 klo 11
Iltaripariryhmä kokoontuu arki-iltaisin sekä viikonloppuisin. Ryhmän aikataulu ilmoitetaan rippikoulupaikkavalinnan yhteydessä marraskuussa.
LEIRIRIPARIT 2027
Lappi, INARI 7.-15.6. konfirmaatio 1.8.2027 klo 13
Luovaripari* Korpirauha, SIUNTIO 7.-14.6., konfirmaatio 7.8.2027 klo 10
Musaripari* Korpirauha, SIUNTIO 7.-14.6., konfirmaatio 7.8.2027 klo 10
Korpirauha 1*, SIUNTIO 7.-14.6., konfirmaatio 7.8.2027 klo 10
Tuusjärvi, LUSI 14.-21.6., konfirmaatio 7.8.2027 klo 14
Purjehdus (21.6.-5.7. välillä, ajankohta tarkentuu), konfirmaatio 8.8.2027 klo 13
Korpirauha 2, SIUNTIO 5.-12.7., konfirmaatio 14.8.2027 klo 10
Polku resort, NUUKSIO 12.-19.7., konfirmaatio 14.8.2027 klo 14
Porkkala, KIRKKONUMMI 19.-26.7., konfirmaatio 15.8.2027 klo 13
Sporttiripari Rantakatti, PUNKAHARJU 26.7.-2.8. konfirmaatio 21.8.2027 klo 10
Lohiranta, LOHJA 2.-9.8., konfirmaatio 21.8.2027 klo 14 ^
*-merkityistä rippikouluryhmistä kaksi toteutetaan kysynnän mukaan.
RIPPIKOULUN HINTA
Valtaosa leiriripareista kustantaa 210 €. Poikkeuksina musa- ja luovaripari 280 €, sporttiripari 350 €, purjehdusripari 590 e ja Lapin ripari 590 €. Päivä- ja iltarippikoulujen hinta on 70 €. Hinnat sisältävät opetuksen materiaaleineen sekä leirillä majoituksen, matkat ja ruokailut. Rippikoulu ei jää rahasta kiinni. Tiedotamme rippikouluavustusten hakemisesta lisää keväällä 2027.
Jäikö kysyttävää? Ole rohkeasti yhteydessä, me autamme mielellämme! Ole ensisijaisesti yhteydessä sähköpostitse riparit.tuomiokirkkosrk@evl.fi
RIPPIKOULU KEHITYSVAMMAISILLE NUORILLE
Vuoden 2027 kehitysvammaisten rippikoulusta kiinnostuneiden tiedusteluihin vastaa Anna Maunuksela puh. +358 50 380 0876, anne.maunuksela@evl.fi
WHAT IF I DON`T SPEAK FINNISH OR WANT A MORE INTERNATIONAL EXPERIENCE?
Come to ECS 2027! English Confirmation School is organized by the Olari Lutheran parish (Espoo) and St. Matthew`s International Lutheran Church (Helsinki) in Velskola camp center 2.–9.8.2027. For more information, please contact pastor Mari Mathlin mari.mathlin@evl.fi.
