Teksti: Juha Kilpiä

Näkeminen, ymmärtäminen ja myötätunto ovat oleellisesti kytköksissä sivistysvaltion kahteen mittariin, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Sivistystämme mitataan sillä, kuinka hyvin pystymme mahdollistamaan ihmisoikeuksien toteutumisen maailmassa, oman elämänpiirimme keskiössä ja sen laitojen ulkopuolella. Kuinka me kaikki mahdumme tälle pallolle ja voimme kokea olevamme toivottuja täällä. Lähtökohtaisesti uskon siihen, että voimme paremmin, kun kykenemme elämään myötätuntoisissa ja toisille arvoa antavissa suhteissa.

Vieraillaanpa hetki koulutuksessa

Koulutukseen osallistui joukko nuorten parissa toimivia kasvatuksen ammattilaisia. Aloitin nostamalla esiin muutaman minusta aika hurjan tilastotiedon, jotka liittyvät perusopetuksen 8.–9. luokan oppilaiden hyvinvointiin. Vuoden 2021 kouluterveyskyselyn mukaan nuorten kokemuksissa ja vastauksissa on suuria eroja riippuen siitä, mikä on nuoren oma seksuaalinen suuntautuminen. Erot ovat usein kaksin tai kolminkertaisia. Vastauksissa nousi näkyviin nuorten seksuaalisen suuntautumisen vaikutus heidän koulumaailmakokemukseensa ja ylipäätään elämään.

Heteronuorista 9,3 % ei kokenut olevansa tärkeä osa koulu- eikä luokkayhteisöä. Samaa osattomuutta koki 25,9 % seksuaalivähemmistöön kuuluvista nuorista, liki kolme kertaa useammin. Heteronuorista 44,3 % koki olevansa tärkeä osa kouluyhteisöä, kun taas seksuaalivähemmistöihin kuuluvista vain vajaa neljännes, 24,2 %.

Pohdimme ammattilaisten kanssa, mihin kaikkeen tämä vaikuttaa. Osallisuudella ja kuuluvuuden tunteella on suuri merkitys hyvinvointimme kannalta. Me tulemme omaksi itseksemme toisten avulla. Ulkopuolisuuden kokemuksen kanssa on vaikeampi oppia tuntemaan, keitä olemme. Tällöin saatamme vahingossa oppia itsestämme sellaisia epätosiakin uskomuksia, joista on meille enemmän haittaa kuin hyötyä. Minäkuvan kasvu realistiseksi ja riittävän positiiviseksi vaatii turvallisia ja hyviä kohtaamisia.

Yksinäisyydestä ja sen seurauksista hyvinvoinnille tiedetään yhä enemmän. Yksi osallistuja kertoi Niina Junttilasta, kasvatuspsykologian professorista, joka on puhunut paljon mm. siitä, kuinka yksinäisyys satuttaa ja kipu muuttaa meitä. Heteronuorista yksinäiseksi itsensä tunsivat 11,8 %, kun taas seksuaalivähemmistöön kuuluvista liki kolmannes, 32,4 %. Sillä ei voi olla olematta vaikutusta millaiseksi itsensä ja maailman kokee. Pohdimme koulutuksessa porukalla, mihin kaikkeen tämä vaikuttaa.

Pysähdyimme myös seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kokemusten äärelle. Häiritsevää seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua vuoden aikana heteronuorista oli kokenut 25,1 %, kun taas seksuaalivähemmistöön kuuluvista yli puolet, 52,8 %. Luvut ovat käsittämättömän suuria. Seksuaalista väkivaltaa heteroseksuaaleiksi itsensä kokevista nuorista oli kokenut vuoden aikana 6,9 %, kun taas seksuaalivähemmistöön kuuluvista nuorista 17,6 %. Pohdimme ja päädyimme ajatukseen, että mikäli laajemmin ymmärtäisimme sen, mihin kaikkeen seksuaalinen häirintä ja väkivalta vaikuttaa niin yksilöiden kuin yhteisöjen kannalta, tekisimme paljon enemmän näiden lukujen taittamiseksi.

On itsestään selvää, että jokainen yksinäisyyden ja ulkopuolelle jäämisen kokemus tai seksuaalinen väkivalta on liikaa. Yhdenkään nuoren kohdalla se ei ole hyväksyttävissä. Silti näistä luvuista käy ilmi se, miten erilaista seksuaalisesta suuntautumisesta riippuen on nuoren elämä Suomessa. Seksuaalinen suuntaus ei tee kenestäkään seksuaalisen väkivallan uhria, yksinäisyyttä kokevaa tai ulkopuolista. Sen tekevät ahtaat asenteet, välinpitämättömyys ja myötätunnon puute. Maailma ihmisen ympärillä. Pahoinvointia aiheuttavien tekijöiden osuminen moninkertaisesti seksuaalivähemmistöön kuuluville nuorille, kertoo vain siitä, millaisen maailman me olemme rakentaneet.

Seuraavaksi jatkoimme kasvatuksen alan ammattilaisten kanssa pohdintaa siitä, mitä meistä aikuisista kertoo ja miltä se nuorista näyttää, että me olemme tienneet tämän haavoittuvuuden kasautumisen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluviin nuoriin jo vuosia, emmekä ole toimineet tarpeeksi heitä suojellaksemme? Yksi osallistujista totesi, että se, ettemme me ole pitäneet asiaa riittävän tärkeänä antaa mallin sille, ettei kenenkään muunkaan tarvitse siitä välittää tai tarttua toimeen. Toinen pohti, että voisiko tämä johtaa siihen, ettei nuori itsekään usko olevansa hyvän kohtelun arvoinen.

Takaisin näkemisen, ymmärtämisen ja myötätunnon äärelle

Pohditaanpa hetki, mitä koulutuksessa tapahtui. Saatamme saada kiinni siitä, miten siinä tilastotietojen ”näkeminen”, dialogisen työskentelyn mahdollistama ”ymmärtäminen” ja sitä seurannut ”myötätunto” toteutuivat. Ja kuinka tämä tarjoaa ammattilaisille mahdollisuuden asettua nuoren asemaan ja sieltä käsin katsella maailmaa. Miettiä, mikä vaikutus tavallamme olla ja toimia on, sekä toisaalta, miten meidän kannattaisi toimia, jotta suojelisimme kaikkia nuoria.

Meidän on kaikkien mahdollista pysähtyä sen äärelle, miltä tuntuu olla 15-vuotias nuori tyttö tai poika, joka tietää, ettei ole heteroseksuaalisesti suuntautuva. Meidän on mahdollista ymmärtää luettuamme kouluterveyskyselyiden tuloksia, että suomalaisessa yhteiskunnassa seksuaalivähemmistöön kuuluva nuori kokee todennäköisesti useammin yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta ja osattomuutta. Meidän on mahdollista omasta elämänpiiristämme ja ihmisyydestämme käsin olla häntä kohtaan myötätuntoisia. Ja meille voi kasvaa ymmärrys siitä, miten me voimme taittaa prosentteja hyvään suuntaan. Miten olla osa sitä ihmiskunnan välittävää voimaa, joka pyrkii pitämään huolta siitä, etteivät haavoittuvammassa asemassa olevat ihmiset joudu kokemaan syrjivää puhetta ja kohtelua.

Me voimme esimerkiksi moderoida sosiaalisen mediamme keskusteluja poistaen sieltä ilkeilyä, vihapuhetta, seksuaalista häirintää ja muuta asiattomuutta tietäen, että sillä teolla asetumme puolustamaan monia nuoria ja teemme heille maailmasta vähemmän julman ja enemmän osallisuuteen kutsuvan. Me voimme vaikuttaa siihen, millaista kulttuuria ja tapoja meidän ympärillämme toteutuu ja siihen, kuinka turvallista meidän kaikkien on elää ympärillämme.

Tätä samaa Pride-kuukausi voi mahdollistaa meille, mikäli sille antaudumme. Meillä on mahdollisuus antaa tiedon, kokemuksen ja tarinoiden vaikuttaa omaan ymmärrykseen ja meillä on mahdollisuus kehittyä ihmisinä myötätuntoisimmiksi.

Me tarvitsemme Prideä – ihan jokainen

Likimain aina kouluttaessani seksuaali- ja sukupuolivähemmistöteemoista aloitan seuraavalla lauseella. ”Moninaisuus on meissä kaikissa, ollessamme omanlaisia, olemme moninaisia”.

Olemme omanlaisiamme ja aina erilaisia kuin muut. Pride ei kosketa vain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Se koskettaa heidän läheisiään ja meistä jokaista, jolla on tahtoa nähdä ja ymmärtää elämästä ja itsestämme enemmän. Käyttäessämme omasta sukupuolestamme itselle tänään sopivaa määrettä, kuten mies, nainen, muunsukupuolinen tai vaikkapa transmies, yritämme tulla toisillemme ja itsellemme ymmärretyiksi.

Ajattelen, että vaikka kertoisit minulle olevasi mies, ei se oikeasti todellisuudessa kertoisi sinusta kovinkaan paljoa. Enemmän se kertoisi minun tavastani olettaa asioita, jos en kysyisi, että mitä kaikkea sinä sillä tarkoitat? Minusta on ihmeellistä, kuinka monin tavoin me sukupuolessamme toteudumme ja aina hieman toisin, kuin toiset sitä olettavat. Viitisen prosenttia ihmisistä ei koe yksiselitteisesti olevansa mies tai nainen, mutta jos kysymme, oletko tyypillinen mies tai nainen, on prosentti varmasti huomattavasti suurempi.

Tämän vuoksi nähdessämme Priden aikaan asioita, nostoja eri teemoista ja pohdintoja ihmisenä olemisesta, ainutlaatuisuudesta ja hyvästä elämästä meillä on mahdollisuus nähdä jotain itsestämme sekä ymmärtää enemmän. Meillä aukeaa mahdollisuus myötätuntoiseen suhteeseen itseämme kohtaan. Se muuttaa maailmaa, omaamme ja siten myös toistemme.

Luin viime viikolla sosiaalisesta mediasta lauseen, joka on joillekin meistä kenties tuttu.

Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. (Luuk. 11:10)

Jäin miettimään, että mistä kaikesta tässä puhutaan ja erityisesti näin Pride-kuukauden keskellä? Hyvää Prideä sinulle, nyt on mahdollista kysyä ja pyytää, etsiä ja löytää, avata ovea sekä päästä ja päästää perille.

Kirjoittaja Juha Kilpiä on työnohjaaja. Lisäksi hän on kouluttaja, voimavarakeskeinen ryhmänohjaaja ja seksuaalipedagogi, jolla on kokemusta mm. monenlaisesta kriisityöstä, lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä, vapaaehtoistyöstä ja järjestömaailmasta. Juha pitää kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta sekä innostuu hyvästä dialogista. Lue lisää: aktuaali.fi