Joh. 7:37–39

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 7

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

Luulen että täällä kirkossa on tänään useita ihmisiä, joilla on kaipaus jotakin syvää ja merkityksellistä kohtaan. Muistan itse kokeneeni kaipausta Jumalaa kohtaan jo alle kouluikäisenä.

Oikeastaan on aika jännä, että meillä on kaipaus syvällä itsessämme, vaikka kaipauksen kohde asuu myös meissä. Olen viime vuosina oppinut, kuinka Jumala on meitä lähempänä kuin itse olemme itseämme.

Lapsuudessa ajattelin isä Jumalaa voimakkaana vanhana setänä, ja Jeesusta aikuisena miehenä. Pyhä Henki oli minulle ajatuksena vaikeampi, koska Hänen olemuksensa oli vaikeampi ymmärtää.

Kun Jeesus oli kuollut ja noussut kuolleista, ja poistunut taivaaseen meiltä ihmisiltä näkymättömiin, alkoi ihmisten ja kirkon aika. Luulen että Jeesuksen piti lähteä täältä osin sen takia, että vain siten ihmiset uskaltautuivat ottamaan vahvemman roolin, kun ei ollut enää Jeesusta jolta olisi voinut kysyä asioita. Piti ihan itse luoda vastauksia ja keksiä millä sanoilla Jumalasta ja Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä olisi mahdollista puhua.

Ihan alkuun ihmisille riitti lyhyt sanonta: ”Jeesus on Herra” tai ”Kristus on Herra.” Tämä riitti ihmisille kertomaan oleellisen. Pikku hiljaa tuli tarve muodostaa laajempi tunnustus siitä, minkälainen on kristittyjen Jumala, ja miten nämä eri persoonat ovat suhteessa toisiinsa ja tähän jumaluuteen. Tutuin tunnustus Jumalasta syntyi Roomassa paikallisessa seurakunnassa, kun siellä tarvittiin selvyyttä Jumalasta. Silloin syntyi Apostolinen uskontunnustus, joka on meillä ylivoimaisesti yleisin tunnustus siitä, mihin me uskomme.

Koska kirkossa on alusta asti ollut niin vahvasti kyse ihmisten yhteisöistä, niin jo varhain oli ihmiset ihan eri mieltä keskenään asioista. Sen tähden syntyi kiistoja, ja sitten piti sopia että kuka on oikeassa, kenen näkemys Jumalasta on totuudellinen ja kenen ei.

Nyt olen kyllä oppinut, että ajatukseni isä Jumalasta ja Jeesuksestakin olivat paikkaansa pitämättömiä. Tämä sunnuntai ja sen teemat antavat minulle oivallisen mahdollisuuden kertoa hieman omasta Jumala-käsityksestäni ja siitä kuinka se on muuttunut.

300-luvulla syntyi sitten Nikean uskontunnustus. Myös se löytyy sieltä teidän virsikirjojen takaosasta, heti takakannesta takaisinpäin, ensin on vissiin Isä meidän -rukous ja sitten siitä taaksepäin on sekä apostolinen että Nikean uskontunnustus. Siinä on jo paljon yksityiskohtaisemmin selostettu se, minkälainen Jumala on. Käsitykseni on, että kaikki uskontunnustukset ovat oman aikansa tuotoksia, ja vastaavat erityisesti juuri silloin esillä olleisiin riitakohtiin tai kiistoihin. Nämä uskontunnustukset ovat kuin sopimuksia, joihin sitoutumalla pääsi mukaan yhteiseen ihmisten yhteisöön nimeltä kirkko.

Ja jo 400-luvulla tarvittiin jälleen uusi uskontunnustus, kun tuli Athanasiuksen uskontunnustus. Se on jo kaksisivuinen tunnustus. Siinä tuodaan vieläkin yksityiskohtaisemmin esiin Isän, Pojan ja Pyhän Hengen suhdetta ja myös erityisen tarkasti määritellään Jeesuksen asemaa ja ominaisuuksia ja olemusta. Olen ottanut kopioita tuosta uskontunnustuksesta, niitä on kirkon takaosassa ja sieltä voitte ottaa oman kappaleenne lähtiessä mikäli haluatte. (Tai voitte lukea sen ylläolevan linkin kautta evl.fi-sivustolta.)

Nämä ovat kirkon yhteinen tunnustus, nämä joilla on ikää aika paljon, jotka ovat ihmisen kädenjälkiä täynnä ja kertovat meille minkälaisena kirkko pitää Jumalaa.

Niin tärkeitä kuin nämä voivat suuntaviittoina ja tiennäyttäjinä ollakin, ne eivät kuitenkaan ole kuin sanoja ja mustetta paperilla. Jumala ei asu näissä sanoissa tai kirjoissa, joissa nämä sanat ovat.

Tänään tämän päivän raamatuntekstissä Jeesus sanoo: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’.

Jeesuksella Kristuksella on tarjota meille jotakin hyvin elävää, voimakasta ja ravitsevaa. Ja se ei asu kirjoissa ja sanoissa, vaan tämä Jeesuksen kuvaama janon sammuttaja ja elävän veden virtoja ihmisen sisimpään tuova Jumaluus on nimenomaan Pyhä Henki.

Ja miten me ihmiset sitten löydämme tämän Pyhän Hengen, joka tuo meille jotakin joka täyttää ihmisen ikiaikaisen kaipauksen? Tätä minä lähdin erityisellä tavalla etsimään muutamia vuosia sitten, kun kohtasin elämässäni suuren kriisin.

Olin siinä vaiheessa kyllästynyt kaikkiin sanoihin, kaikkeen puheeseen. En tuntenut löytäväni Jumalaa Raamatusta, uskontunnustuksesta, mistään kirjasta tai toisten ihmisten sanoista. En löytänyt häntä omista sanoistani, en tutuista rukouksista, en mistään. Olin totaalisen kyllästynyt ja täynnä nopeata ärtymystä kaikenlaiseen kieleen.

Kaipasin vain jonkinlaista sanatonta yhteyttä tämän maailman Luojaan ja sellaiseen Pyhään, joka tarjoaa minun valtavaan janooni edes jotain kostuketta kurkulle.

Määräsin itselleni metsäterapiaa; aikaa olla luonnossa tekemättä mitään, aikaa olla sanattomassa yhteydessä Jumalan kanssa. Metsässä ja rannalla aloin tuntea monenlaista; jotakin minussa aukeni ja uskalsin olla vastaanottavainen uudenlaiselle pyhyyden tuntemiselle.

Minä olen sellainen ihminen, jolla on ollut hyvin läheinen suhde Jumalaan ihan pienestä lapsesta asti. Olen pitkin elämääni tuntenut hänet lähelläni ja tämä suhde on aina ollut minulle hyvin merkityksellinen ja tärkeä. Nyt olin kuitenkin tullut elämässäni ihan uuteen tilanteeseen, kun tunsin että Jumalan kuljettamana olin ajautunut täysin umpikujaan. Mikään mitä entuudestaan tiesin tai tunsin, ei auttanut minua siitä eteenpäin, sivuille tai taaksepäin. Olin täysin jumissa.

Tämä metsäterapia alkoi vähitellen toimia. Aloin saada voimaa kuulostella ja tuntea Jumalaa ihan uudella tavalla. Siirryin ikään kuin puheesta ja puhumisesta ja kuuntelemisesta vain olemiseen ja avoimena olemiseen. Rertiittielämä ja hiljaisuus oli minulle jo rakasta ja tuttua aiemminkin, vaan nyt oli kyse vielä muusta, ja minulle kyse oli vielä enemmästä.

Päädyin siihen, että en halunnut lukea enää Jumalasta tai teologiasta mitään. En ole sen jälkeen ollut kovin hyvin ajan tasalla teologian muoti- tai ajankohtaisvirtauksista. En halunnut lyödä enää päätäni seinään sanojen tiellä, koska koin niin voimakkaasti sen tuoman umpikujan kauheuden.

Sen sijaan vahvistin sanatonta olemista Pyhän kanssa metsässä, rannalla, viettämällä aikaa silittäen koiraa ja katsellen luonnon kauneutta ja löysin suuren armon ja luomakunnan rakkauden jo ennestään tutuista puutarhatöistä. Tunsin kädet mullassa voimakkaasti Jumalan uutta luovan voiman, ja aloin kutsua sitä Vihreäksi Tanssiksi. Mieleeni alkoi siis tulla uusia nimiä Jumalalle, aloin hahmottaa Häntä erilaiseksi kuin olin ennen ajatellut, perustuen niihin kokemuksiin joita minulla hänen kanssaan oli sanattomassa hiljaisuudessa. Meni vuosia ennen kuin edes paljon halusin puhua näistä uusista löydöistäni.

Ja sitten kohtasin täysin uuden ja jotenkin kuitenkin tutun tavan olla yhteydessä Jumalan kanssa. Löysin sanattoman rukouksen muodon, Sydänrukouksen, joka on täyttänyt ja ylittänyt kaikki toiveet, joita minulla on ehkä ollut suhteessani Jumalaan.

Sydänrukous on meditatiivinen hiljainen rukous, jonka keskeinen asia on se, että sen aikana sanotaan "kyllä" Jumalan läsnäololle itsessä ja omassa elämässä. Menetelmä on hyvin yksinkertainen, ja silti sen aloittaminen ja jatkaminen elämässä ei olekaan ollut ollenkaan yksinkertaista. Meillä on täällä Paavalinkirkolla ollut Sydänrukouksen ryhmä viime syksystä asti, ja on ollut valtavan hienoa jakaa tätä toisten kanssa.

En olekaan ollenkaan ainoa ihminen, jolla on tämä sama palava kaipaus ja jano. Olenkin vain yksi monista, ja se on tuntunut helpottavalta ja hyvältä. Olen saanut olla nyt reilun vuoden Sydänrukouksen ohjaajakoulutuksessa, ja se on syventänyt minun ymmärrystäni sekä tästä rukoustavasta että siitä kansainvälisestä yhteisöstä, johon olen liittynyt ihan vain rukoilemalla ilman sanoja. Ympäri maailmaa ihmiset rukoilevat ilman sanoja ihan koko ajan, nämä rukousten tärkeät ketjut kulkevat pitkin maailmaa ristiin rastiin. Näin Jumalan käsittämättömän armon, rakkauden ja osallisuuden tähän maailmaan tulevan kouriintuntuvan todeksi myös omassa elämässäni.

Elämä on ihmeellistä, kiehtovaa ja maagista. Saan joka päivä olla yhteydessä Häneen, joka antaa janoisille juotavaa ja joka sisimmässäni avaa elävän veden virtojen portteja. Tämä Hän on Pyhä Henki, joka Athanasiuksen uskontunnustuksen mukaan: ”Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä”.

Täytyy sanoa että tämä minun ja sinun sisimmässä aina asuva Pyhä Henki ei ole samalla tavalla minulle juhlallinen kuin Athanasiuksen aikaan. Hän on rakas ja tärkeä, mutta ihan arkinen Henki minulle.

Minkälainen uskontunnustus sinulle on sopiva? Mikä kertoo sinulle nyt kaiken tarpeellisen? Minulla on viimeisinä vuosina ollut useita sanoja tai sanapareja, ehkä rakkain ja juuri tähän vuodenaikaan sopivin on sanapari Vihreä Tanssi. Se kuvaa minulle sitä valtavaa universumit ylittävää voimaa, joka luo uutta elämää nautiskellen jokaisesta lehdestä ja ruohonkorresta, tanssien tuulen lailla joka puolella meissä ja meidän ympärillämme ja maailmassa ja sen ulkopuolella.

Nyt meillä on tilaisuus lausua yhdessä uskontunnustus. Me saamme tänään yhtyä kirkon ääneen ja yhteiseen perintöön ja käyttää Apostolista tuttua ja rakasta uskontunnustusta.