Yhteisen seurakuntatyön johtajan virkaan kymmenen hakijaa
Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtajan virkaa haki kymmenen henkilöä.
Viran hakuaika päättyi torstaina 15.10.2026 klo 12. Määräaikaan mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:
- Kappalainen Kimmo Ansamaa
- Kirkkoherra, lääninrovasti Minnamari Helaseppä
- Sotilaspastori Henri Kivijärvi
- Kirkkoherra Kalle Kuusniemi
- Yhteisen seurakuntatyön vs johtaja Jussi Murtovuori
- Toimitusjohtaja Kai Mäenpää
- Vironkielisen seurakuntatyön pappi Heikki Nenonen
- Johtava sairaalapappi Risto Tabell
Lisäksi kaksi hakijaa, jotka toivovat, ettei heidän nimiään julkaista.
Yhteisen seurakuntatyön johtaja vastaa yhteisen seurakuntatyön yhteistyöstä seurakuntien ja yhteisten palvelujen välillä. Hänen vastuualueeseensa kuuluu yhteiselle seurakuntatyölle sovittu seurakunnallinen työ, kuten sairaalasielunhoito, perheneuvonta ja oppilaitostyö sekä tietyt diakonian tehtävät Varustamoilla. Lisäksi osasto toimii palvelukeskuksena, jossa asiantuntijat tukevat monipuolisesti seurakuntien työtä. Näin esimerkiksi kasvatus- ja nuorisotyössä ja leirikeskustoiminnassa samoin kuin hankerahoituksessa ja tiedon, työpajojen ja koulutusten tuottamisessa.
Päätös virkaan nimitettävästä henkilöstä on määrä tehdä tämän vuoden ja valtuustokauden viimeisessä yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa, joka pidetään torstaina 10.12.2026. Virka avautui Stefan Forsénin jäädessä eläkkeelle.
