21.12. Onneksi olkoon: Tomi, Tuomas, Tommi, Tuomo | Palaute
Koko Helsinki

Yhteisvastuukeräys 2024 Helsingin seurakunnissa: apua nuorten yksinäisyyteen ja tukea koulutukseen

23.01.2024, 15:08 /  päivitetty 02.02.2024, 18:42
Vuonna 2024 Yhteisvastuu keskittyy nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantamiseen
Kaksi nuorta miestä kävelee kesäisessä maisemassa, taustalla kerrostalo

Yhteisvastuukeräyksen kautta voit auttaa nuoria kohti hyvää elämää. Yhdessä voimme auttaa yksinäisiä, syrjäytyneitä tai kriisin kohdanneita nuoria Suomessa ja maailmalla, jotta jokaisella nuorella olisi valoisampi tulevaisuus.

Vuoden 2024 Yhteisvastuukeräys alkaa 29.1.2024 ja jatkuu koko vuoden. Tänä vuonna avun vievät perille HelsinkiMissio, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ja Kirkon Ulkomaanapu.

Suomessa nuorten yksinäisyys on kasvava ja vakava ongelma, eikä se ole vähentynyt koronarajoitusten purkamisen jälkeen. Tällä hetkellä joka kuudes nuori Suomessa kärsii yksinäisyydestä. Joka neljännellä ei ole porukkaa, johon kuuluisi. Yhtä moni on vailla yhtään läheistä ystävää. Apua tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

Yksinäisyys ahdistaa. Yksinäisyys sattuu. Yksinäisyys voi myös sairastuttaa, sillä pitkään jatkunut yksinäisyys on stressitila ja riski psyykkiselle sekä fyysiselle terveydelle.

Tee kaverista totta

Yksinäisyyttä ja sen seurauksia on mahdollista vähentää, ennaltaehkäistä ja estää. Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan HelsinkiMission valtakunnallista työtä kouluissa, jotta yksinäisyyttä osataan paremmin tunnistaa, lievittää ja puuttua siihen. Yksinäisiä nuoria autetaan tarjoamalla kriisi-, tuki- ja keskusteluapua ympäri Suomen.

Myös seurakunnat kohtaavat ja auttavat oman alueensa nuoria.

Tee koulutuksesta totta

Myös maailman kriisitilanteiden keskellä elävät nuoret tarvitsevat tulevaisuuden mahdollisuuksia. Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan Kirkon Ulkomaanavun työtä maailman katastrofialueilla mahdollistamalla lasten ja nuorten koulunkäynti sekä tarjoamalla ammatillista koulutusta erityisesti pakolaisasutusalueilla.

Lue lisää Yhteisvastuun sivuilta.

‍Vuodesta 1950 toiminut Yhteisvastuu on yksi Suomen suurimmista vuosittain järjestettävistä kansalaiskeräyksistä ja välittämisen kansanliike. Keräyksellä autetaan hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehittyvissä maissa. Keräyksen suojelijana toimii Tasavallan presidentti.