Reippailemme pitkänhuiskean Sirpa Tolppasen kanssa Vartiokylän kirkolta kohti Puotilan kappelia. Vartsikan seurakunnan puolikkaana pappina aloittanut Sirpa on palannut maisemiin, joissa vietti lapsuutensa ensimmäiset 11 vuotta. Nyt edessä on kasteita, vihkimisiä ja hautaan siunaamisia sekä jumalanpalveluksia vuoden loppuun asti joka toinen viikko. Tänään vanhustentalossa tarjotaan ehtoollista useammalla kellonlyömällä. Sitä ennen ehditään piipahtaa kappelin luona – kappelin, jossa Sirpa on vauvana kastettu.

-Mieleen nousee muistikuvia, miten äidin kanssa kitkettiin rikkaruohoja ja nostettiin porkkanoita palstalla tuossa kappelin takana. Miten käytiin uimassa viereisellä rannalla tai leikittiin kukkulan kuningasta ala-asteella. Samalla luokalla oli Satu, joka löytyi yllättäen nyt työntekijöiden joukosta Vartiokylän seurakunnasta. Muistelimme yhdessä entistä opettajaamme, joka ilahtui siitä, että me olemme päätyneet kirkon töihin.

Tutuissa maisemissa liikkuminen on nostalgista.

Paluu Itä-Helsinkiin parin ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen tuntuu Sirpasta johdatukselta.

-On suurta, että voi palata lapsuuden maisemiin ja löytää uusia näkökulmia ennen koettuihin asioihin. Minulle se puhuu Jumalan uskollisuudesta ja hyvyydestä koko elämänkaaren ajan. Työssäni tulen varmasti kohtaamaan ihmisiä, joita kuolema koskettaa. Toivon, että voin kääntyä heidän kanssaan Pyhän puoleen ja jakaa kokemusta siitä, että meitä kannatellaan.

Monenlaisten kulttuurien ja merenkulkijoiden kanssa tekemisissä ollut Sirpa tiedostaa, miten Itä-Helsingissä voi hyvinkin lähellä toisiaan asua ihmisiä, jotka elävät täysin eri todellisuuksissa.

-Välillä rinnakkaiselo ei ole helppoa. Mutta jos löytyy halua, voi nähdä ja oppia paljon uutta toisiltaan. Erilaisina yhdessä elämisessä piilee aina oppimisen mahdollisuus. Kulttuuri- tai kielieroista huolimatta ihmisyydessä on kuitenkin niin paljon, mikä meitä yhdistää, Merimieskirkossa työskennellyt Sirpa näkee.