Uusi pääsuntio Carla Ihatsu on nyt myös lepakkokuiskaaja
Vuosaaren uusi pääsuntio Carla Ihatsu on nyt myös lepakkokuiskaaja
Ainakin sananlaskun, tai lasten tutun piiloleikin mukaan, kirkoissa on tunnetusti ollut kirkonrottia. Kahdeksankymmentäluvulla rakennetussa Vuosaaren kirkossa ei kirkonrottaa ole vielä lattialla kipitellyt, mutta tammikuisena tiistaina eteisaulan ilmatilan valtasi toinen yllättävä vieras – lepakko.
Ensimmäisenä lepakkoa ehtivät ihmettelemään kirkossa harjoitteleva muusikko, sekä kirkon suntio Katri, joka haki sitten paikalle pääsuntio Carlan. ”Innostuin heti!” Carla kertoo, kun kuuli kirkon erikoisesta vieraasta. ”Tässähän on haastetta”, Carla sanoo ajatelleensa, ja lähti tutkimaan tilannetta. Lintujen ajaminen ulos kirkosta oli Carlalle entuudestaan tuttua, mutta lepakon ohjaaminen ulos ei. Samat toimenpiteet tuntuivat silti tepsivän: suljetaan ne ovet joista lepakon ei haluta lentävän, sammutetaan valot, ja pyritään valaisemaan se aukko, josta lepakon toivotaan lentävän ulos.
”Lepakko ei vaikuttanut ollenkaan pelokkaalta, päinvastoin,” Carla sanoo. ”Jotenkin se tuntui ihan tykästyneen minuun, lenteli monta kertaa aivan läheltä ja pyöri siinä ympärilläni. Kun sitten kävelin ulos, lepakko vain seurasi minua. Siinä pihalla se sitten lenteli ympäriinsä ja meinasi jopa tulla uudelleen sisälle perässäni.”
Ulos lepakko kuitenkin jäi, ja muutaman kerran siinä ympäri lenneltyään katosi näkymättömiin. Lepakkolaji jäi myös arvoitukseksi, mutta ihan pieni yksilö se ei ollut. Suomessa talvehtii viisi lepakkolajia: pohjanlepakko, vesi-, viiksi- ja isoviiksisiippa, sekä korvayökkö. Yleisyyden ja kokonsa puolesta kirkon lepakko olisi voinut olla isoviiksisiippa. Toisaalta taas korvayököstä kerrotaan, että sille tyypillisiä päiväpiilopaikkoja ovat rakennukset, esimerkiksi juuri kirkot.
Selvittämättä jäi myös se, mistä lepakko kirkkoon tuli. Ehkä se oli löytänyt hyvän talvehtimispaikan jostain kirkon rakenteista, ja heräsi sitten kesken talven horroksestaan. Aivan tavatonta lepakon lentely ei talvellakaan ole, sillä ne heräävät aina muutaman viikon välein horroksestaan, juovat, pissaavat, liikkuvat ja nukkuvat. Sitten lepakko etsii taas tiensä tuttuun talvehtimispaikkaan ja jatkaa horrostamistaan. Ehkä lepakko ei ollut ensimmäistä kertaa Vuosaaren kirkolla, sillä ne viettävät talvensa usein vuodesta toiseen samassa hyväksi ja turvalliseksi kokemassaan talvehtimispaikassa. Parhaimmillaan lepakko voi elää jopa 15–20 vuotta, joten ehkä kirkko on tarjonnut sille jo vuosien ajan sopivan talviasunnon.
Tämä oli ehdottomasti viikon kohokohta!
Mutta palataan vielä Carlaan, seurakunnan uuteen pääsuntioon ja nyt myös lepakkokuiskaajaan. Mitä jäi päällimmäisenä mieleen tästä erikoisesta kohtaamisesta? ”Tämä oli ehdottomasti viikon kohokohta! Ehkä jopa parhaimpia juttuja, mitä Vuosaaressa on ehtinyt tapahtua. Olen luontoihminen, ja siksi tällainen harvinainen kohtaaminen tuntuu niin hienolta. Se kertoo myös siitä, että metsät ja luonto Vuosaaressa ovat vielä niin puhtaita ja terveitä, että tällaisia ihmeellisiä olentoja voimme täällä kohdata.”
Lepakko Vuosaaren kirkon aulassa. Video Oskari Eirola.
