22.12. Onneksi olkoon: Raafael | Palaute
Vuosaaren seurakunta

2024 | Hoosiannasta uusi taidepop-kappale uhanalaisella pohjoissaamenkielellä – mukana joikua

Vuosaaren seurakunta

21.11.2024, 11:42
Hoosiannan ensiesitys kuullaan ensimmäisenä adventtina 1.12. klo 00 Jouluradion pääkanavalla. Video julkaistaan samaan aikaan Jouluradion Youtube-kanavalla. Hoosianna soi Jouluradion aalloilla koko joulunajan.
Anna Näkkäläjärvi-Länsman talvisessa ja lumisessa Lapin maisemassa

Hoosiannan ensiesitys kuullaan ensimmäisenä adventtina 1.12. klo 00 Jouluradion pääkanavalla. Video julkaistaan samaan aikaan Jouluradion Youtube-kanavalla. Hoosianna soi Jouluradion aalloilla koko joulunajan.

Hoosiannasta uusi taidepop-kappale uhanalaisella pohjoissaamenkielellä – mukana joikua

‍Jouluradiossa kuullaan Hoosianna-hymnin sanoihin tehty uusi sävellys Hosianna, jonka on tehnyt ja esittänyt pohjoissaameksi Anna Näkkäläjärvi-Länsman. Kappaleesta julkaistaan myös Kevin Francettin ohjaama musiikkivideo. Jouluradion 13. Hoosiannalla halutaan kunnioittaa alkuperäiskansaamme eli saamelaisia.

”Halusin tehdä version, jossa sekoitetaan eri elementtejä. Päädyin ottamaan Hoosiannaan mukaan joikuelementtejä ja tekemään oman version Hoosiannan melodiasta. Pohjalla on kuitenkin alkuperäinen Hoosianna”, Anna Näkkäläjärvi-Länsman kertoo.

”Valmis versio on moderni taidepop-kappale, jossa on vaikutteita ja elementtejä monelta suunnalta. Sen ei kuitenkaan ole ajateltu edustavan minkään kansan tai alueen musiikkia noin ylipäätään, vaikka tietysti kieli tuo siihen väistämättäkin tuota kulmaa”, sanoo kappaleen sovittanut ja tuottanut Sami Zimmermann.

Anna Näkkäläjärvi-Länsman on muusikko, joka esittää saamelaismusiikkia. Hänet tunnetaan taiteilijanimellä Ánnámáret. Hän tekee parhaillaan tohtoriopintoja Sibelius Akatemian kansanmusiikin osastolla. Hänen tutkimuskohteenaan on joiku eli luohti, joka on pohjoissaamelaista perinteistä vokaalimusiikkia.

Hoosiannasta tuli merkityksellinen voimabiisi

‍Anna Näkkäläjärvi-Länsman sanoo, että tästä Hoosiannasta tuli hänelle voimabiisi. Tässä versiossa Hoosiannassa kumpuaa kaamoksen värimaailma. Kylmä ja sininen – kaunista valoa ja lunta. Kappaleen alun tunnelma on epätoivoinen, joka heijastaa tämänhetkistä maailmantilannetta. Kappale kasvaa ja tulkinta voimistuu laulun edetessä.

”Kyllä, minä haluan tällä Hoosiannan versiolla sanoa sen, että meidän pitäisi pitää toisistamme huolta ja olla suvaitsevaisia eri kansoja ja kulttuureita kohtaan. Toivoisin rauhaa maan päälle. Tästä tuli minulle voimabiisi”, Näkkäläjärvi-Länsman sanoo.

Hänelle on tärkeää, että Hoosiannasta tehtiin saamenkielinen versio.

”Kaikki saamenkielet ovat uhanalaisia. Siksi saamenkielien ja tässä tapauksessa pohjoissaamenkielen näkyminen näin laajalla areenalla on hieno esimerkki saamelaisnuorille, että saamenkielellä voi tehdä vaikka mitä, esimerkiksi Hoosiannan saamelaiskulttuurista käsin”, Anna Näkkäläjärvi-Länsman sanoo.

Tuottaja Sami Zimmermann sanoo, että tällä Hoosiannalla on iso merkitys, koska kieltä ei juuri kuule eikä näe saamelaisalueen ulkopuolella. Näkyvyys ja kuuluvuus tätä kautta on varmasti yhteisölle merkityksellinen. Minkälaisen viestin haluat välittää kuuntelijoille tällä Hooosianna-versiolla?

”Hiljentykää äänimatkalle, antakaa musiikin virrata ja ajatusten herättää itse itsensä”, Zimmermann sanoo.

Hoosiannan ensiesitys kuullaan ensimmäisenä adventtina 1.12. klo 00 Jouluradion pääkanavalla. Video julkaistaan samaan aikaan Jouluradion Youtube-kanavalla. Hoosianna soi Jouluradion aalloilla koko joulunajan.

Jouluradio on kahdeksan kanavan joulumusiikkiperhe ja verkkomedia. Monipuolisesti soivaa pääkanavaa voi kuunnella perinteisillä FM-radiotaajuuksilla, kaapeliverkossa ja RadioPlayerissa. Nettikanavat ovat kuunneltavissa Jouluradio.fi:ssä, Suplassa ja Elisa Viihteessä. Kuuluvuusalueilla asuu kolme neljäsosaa suomalaisista ja netissä kanavat kuuluvat kaikkialla. Jouluradion mahdollistavat ev.-lut. seurakunnat ympäri Suomen.