Runeberg virsirunoilijana

Tunnet ehkäpä virren 490, Mä silmät luon ylös taivaaseen, samoin kuin virren 577, Sun kätes, Herra, voimakkaan. Ne ovat Runebergin virsistä meille varmaankin tunnetuimpia. Runeberg teki näiden lisäksi paljon muitakin virsiä, sillä hänen koottuihin teoksiin on liitetty kaikkiaan 62 virttä. Virsistä kaikki eivät ole alun perin hänen sanoittamiaan, vaan osa on Runebergin tekemiä käännöksiä tai uudistavia mukaelmia. Virtensä Runeberg kirjoitti ollessaan jäsenenä virsikirjakomiteassa.

Löydät kaikki Runebergin virret tämän artikkelin lopusta. Virren mukaan on poimittu valinnainen säkeistö ja jos mahdollista myös virren tarina on kerrottu sen yhteydessä. Lisäksi jokaisesta virrestä löytyy linkki verkkovirsikirjaan. Tervetuloa mukaan Runebergin virsien matkalle!

Runeberg mukana virsikirjan uudistustyössä

1800-luvulla Suomessa oli yhä käytössä vuonna 1701 hyväksytty suomenkielinen virsikirja ja vuonna 1695 hyväksytty ruotsinkielinen virsikirja. Niiden uudistamiseen päästiin vasta 1853, jolloin uudistustyötä varten asetettiin komitea, joka aloitti työnsä 1854. Komitean puheenjohtajana oli arkkipiispa Edvard Bergenheim ja varsinaisina työjäseninä Runeberg sekä silloinen Vaasan koulun rehtori Lars Stenbäck ja kirkkohistorian professori Bengt Olof Lille. Uudistustyö koski aluksi vain ruotsinkielistä virsikirjaa, suomenkielinen komitea muodostettiin joitakin vuosia myöhemmin.

Kaikkien kolmen runoilijajäsenen tehtävänä oli valmistella oma täydellinen virsikirjaehdotus. Ainoastaan Runeberg sai tehtävänsä valmiiksi ja hänen ehdotuksensa vuodelta 1857 tunnettiin Runebergin virsikirjana. Annetun palautteen tuloksena vuonna 1863 jatkettiin virsikirjaehdotuksen muokkausta. Runeberg erosi komiteasta terveydellistä syistä ja hänen tilalleen valittiin Zachrias Topelius.

Runebergin virret virsikirjoissa

Monien vaiheiden jälkeen uusi ruotsinkielinen virsikirja hyväksyttiin kirkolliskokouksessa 1886. Siihen otettiin mukaan peräti 53 Runebergin kirjoittamaa virttä, sekä kaksi hänen kääntämäänsä tai uudistamaansa virttä. Samassa vuoden 1886 kirkolliskokouksessa hyväksyttiin myös uusi suomenkielinen virsikirja. Siihen Runebergin virsiä päätyi mukaan puolet vähemmän, suomenkielisessä virsikirjassa oli 23 Runebergin kirjoittamaa virttä.

Sata vuotta myöhemmin ilmestyneessä ja nykyisin yhä käytössä olevassa vuoden 1986 virsikirjoissa on ruotsinkielisessä 24 Runebergin kirjoittamaa sekä neljä hänen kääntämäänsä tai muokkaamaansa virttä. Suomenkielisessä virsikirjassa puolestaan virsiä on 16, sekä niiden lisäksi kuusi Runebergin kääntämää tai muokkaamaa virttä.

Runebergin virsiä löytyy myös muiden maiden virsikirjoista. Ruotsin kirkon ruotsinkielisessä virsikirjassa on kymmenen Runebergin virttä ja suomenkielisessä lisäksi kaksi. Norjan sekä Islannin kirkon virsikirjoissa on kummassakin yksi Runebergin kirjoittama virsi.

Runebergin kirjoittamat virret Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suomenkielisessä virsikirjassa 1986

Virsi 124 | Käy köyhään sydämeeni

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Maria Joutsen 1900. Virsikirjaan 1938. Sävelmä Saksassa 1524. Katso virsi 114 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Rukoilen, Herra, yhä, Henkesi lahjoita. Sytytä valo pyhä, mieleni kirkasta. Yön usvat aamu voittaa, taas uusi päivä koittaa, saan elää armosta.

Useimmat Runebergin virret ovat olleet virsikirjassa vuodesta 1886. Eräänä poikkeuksena on tämä helluntaivirsi, jonka Maria Joutsen suomensi vuonna 1900 "Hengellisiä lauluja ja virsiä" -kokoelman ensimmäiseen vihkoon. Virsikirjaan se lisättiin 1938. Alun perin virressä oli kuusi säkeistöä, mutta se lyhennettiin neljään säkeistöön jo ruotsinkielisessä vuoden 1886 virsikirjassa. Jäljelle jääneissä säkeistöissä rukoillaan Pyhän Hengen vaikutusta verraten sitä kevään tuloon ja auringon voittoon. Virressä ihminen, tietoinen synnin tuomasta köyhyydestä ja kylmyydestä sydämessään, rukoilee apua, ja virren säe "Tyhjäksi merta luoda, ja yöstä päivää tuoda, on yhtä vaikeaa" kuvaa ihmisen voimattomuutta. Virren keskiaikainen sävelmä on hiljainen ja vaatimaton, mikä tukee tätä rukousta. Virsi päättyy toiveikkaasti: "taas uusi päivä koittaa, saan elää armosta."‍

Virsi 183 | On meillä aarre verraton

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Knut Legat Lindström 1860. Virsikirjaan 1886. Sävelmä Burkhard Waldis 1553. Katso virsi 199 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Kuin vesilintu lahdella, käy alle veden pinnan, ja huuhdottuaan sulkansa, taas nostaa puhtaan rinnan, niin puhdistuu myös henkemme, sanassa kirkkahassa, ja liikkuvansa tuntee se, olossaan oikeassa.

"On meillä aarre verraton" on yksi Runebergin tunnetuimmista ja monien mielestä kauneimmista virsistä. Virsi ylistää Jumalan sanan ainutlaatuista ja katoamatonta arvoa, verraten sitä maallisiin aarteisiin. Runoilija korostaa, että Jumalan sana on arvokkaampi kuin kulta ja jalokivet, eikä se kulu ajan saatossa. Virsi painottaa myös Jumalan sanan yhteistä omistajuutta ja saavutettavuutta kaikille: "Näin suuren lahjan taivaasta me saimme omaksemme" ja "Sen kalliin aarteen jokainen saa pitää omanansa". Runebergin virsirunoudelle on tyypillistä ylistyksen teema, joka ilmenee myös muissa hänen virsissään. Taidokkaat sanankäänteet ja syvällinen sisältö tekevät virrestä "On meillä aarre verraton" vaikuttavan. Erityisesti virren kuudes säkeistö, joka vertaa hengen uudistumista vesilinnun elämään lahdella, korostaa Raamatun sanan merkitystä henkemme puhdistajana ja virvoittajana.

Virsi 186 | Nyt kuinka kiittäisimme

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Kaarle Martti Kiljander 1867. Virsikirjaan 1886. Uud. Niilo Rauhala 1984. Sävelmä on toisinto Noormarkusta. Katso virsi 200 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Vapaana sanan loistaa, suo, Herra, ääriin maan. Yön raskaan, synkän poistaa, se kirkkaudellaan. Oi, jospa ihmismielet, sen valon saisivat, ja Herraa kaikki kielet, jo tunnustaisivat!

Runeberg antoi tälle virrelle otsikon ”Valon voitto”. Hän halusi virtensä ylistävän uskonpuhdistuksen merkitystä, joka ilmeni erityisesti Jumalan sanan vapautuksena. Virressä oli alkuaan yhdeksän säkeistöä, nyt se on tiivistetty kuuteen. Karsituissa säkeistöissä kuvataan surkeaa aikaa, jolloin kansaa estettiin lähestymästä Jumalaa hänen sanassaan ja kuultiin ”enemmän maailman viisautta kuin sanaa elämän”. Mutta ”nyt armonvalo loistaa, ja päivä totuuden. Näin valheen vallan suistaa, kirkkaus Kristuksen.” Runeberg lopetti tämän virren pyyntöön, että Jumala johtaisi ja varjelisi ”kaupunkia ja maata” ja että hänen valonsa pysyisi täällä himmentymättömänä polvesta polveen. Virren suomennos sen sijaan päättyy lähetysrukoukseen: ”Oi, jospa ihmismielet, sen valon saisivat, ja Herraa kaikki kielet, jo tunnustaisivat!” Tämän muutoksen toteutti virren suomentaja Kaarle Kiljander.

Virsi 191 | On meille Herra Jumala

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runebergin kahdesta virrestä (1857) yhdisti Niilo Rauhala 1984. Virsikirjaan 1986. Sävelmä on toisinto Sortavalasta.}

Vaan laupias on Jumala, armoa etsiville, suo pelkäävilleen lahjansa, armonsa tuhansille. Hän ohjaa heitä neuvoillaan, ja siunaa heitä päällä maan, polvesta polveen aina.

Runeberg-virsistä tämä on sikäli erikoinen, että se on yhdistelmä kahdesta virrestä (edellisen virsikirjan 157 "Lakinsa Herra Jumala" ja 158 "Lakias, Herra Jumala"), jotka Runeberg kirjoitti korvaamaan vanhan ruotsalaisen virsikirjan kaksi virttä kymmenestä käskystä. Virren on nykyiselleen muodostellut Niilo Rauhala. Virsi sisältää Vähän katekismuksen ensimmäisen pääkappaleen tiivistelmän. Virressä Runeberg kysyy, mistä tulisi etsiä voimaa käskyjen täyttämiseen, "kun teen ja elän toisin". Muuta turvaa ei ole kuin Jeesus: Hänen rakkautensa voimalla on mahdollista täyttää Jumalan tahtoa uusin sydämin ja vapaana tuomiosta.

Virsi 196 | On Herran temppelissä

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Rauhansäveliä 1894, Alpo Noponen 1904, uud. Niilo Rauhala 1984. Virsikirjaan 1986. Sävelmä Toivo Kuula 1918. Katso virsi 178 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

On Herran temppelissä, virvoitus suloinen. Hän kutsuu tänne, missä, kohtaamme Kristuksen. Kuin taivas sateellansa, ravitsee liljaa maan, niin Herra armollansa, käy meitä hoitamaan.

Runebergin kolmesta omasta mielestään parhaiten hänen virsityötään edustavasta virrestä vain yksi, "On Herran temppelissä", on päässyt suomalaiseen virsikirjaan, ja sekin tapahtui vasta vuonna 1986 Toivo Kuulan sävelmän ansiosta. Kuula sävelsi virren huhtikuussa 1918 Viipurissa, jossa hän toimi orkesterinjohtajana. Kuula kuoli traagisesti 35-vuotiaana 18.5.1918. Kuulan kaksi hengellistä kuorolaulua, mukaan lukien Runeberg-virsi, julkaistiin Hengellisten laulujen ja virsien toisessa osassa (1920). Runebergin virsi pohjautui Alpo Noposen suomennokseen, joka oli romanttisempi kuin virren myöhempi suomennos suomalaisessa virsikirjassa. Ruotsin virsikirjassa Runebergin alkuperäinen teksti hyväksyttiin jo 1921 ja Suomen ruotsalaisessa virsikirjassa 1928. Suomalaisessa virsikirjassa virsi on Niilo Rauhalan realistisempana suomennoksena, jossa kuvataan, kuinka "Herra armollansa, käy meitä hoitamaan."

Virsi 367 | On autuasta Jeesukseen

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Sävelmä Saksassa 1538. Katso virsi 273 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

On riemun aihe rajaton: kanssamme Herra kulkee. Ken kaipaava ja köyhä on, sen armoonsa hän sulkee. Käy Herra maan ja taivasten, luo halvimmankin ihmisen, ja saapuu veljeksemme.

"On autuasta Jeesukseen" oli tarkoitettu korvaamaan vanha virsi, joka kertoi runomuodossa evankeliumin tarinan Kaanaan häistä. Runebergin virsi pohjautuu samaan evankeliumitekstiin, mutta ei enää toista tarinaa suoraan. Virressä on muutamia viittauksia Kaanaan häihin, kuten Jeesuksen saapuminen hääjuhliin ja viimeisessä säkeistössä maininta kyynelten muuttumisesta ilojuomaksi, sekä rukous päästä taivaalliseen hääjuhlaan kuoleman jälkeen. Virsi korostaa luottamusta Jeesukseen, mikä heijastaa Jeesuksen äidin häissä lausumaa kehotusta: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se”. Virren keskeinen sanoma on, että Jeesukseen luottaminen on autuasta, sillä hän on ystävä, joka voi ja tahtoo auttaa. Virsi huipentuu kolmannessa ja neljännessä säkeistössä, joissa köyhä ja etsivä sielu rukoilee Jeesusta ottamaan asunnon sydämessään, tuoden mukanaan todellisen juhlariemun. Vaikka virsi ei ole riemuvirsi, se puhuu riemusta.

Virsi 410 | Maailman tungoksessa käy

linkki virsikirjaan

^{Säk. 1–2 ja 4–6 Johan Ludvig Runeberg 1857, säk. 3 Jakob Henrik Roos 1861. Suom. Kaarle Martti Kiljander 1867. Säk. 7 virsikirjaehdotuksessa 1871. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1984. Sävelmä on toisinto Sortavalasta. Katso virsi 416 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Maailman tungoksessa käy, niin monet joutilaina. Ei tarkoitusta missään näy, on kaikki turhaa aina. Vaan työhön viinitarhaansa, tarhuri kutsuu heitä. Hän, Jeesus, valtakuntaansa, näin etsii eksyneitä.

Runebergin kirjoittama virsi oli tarkoitettu korvaamaan vanha virsi, joka kertoi yksityiskohtaisesti Jeesuksen vertauksen viinitarhan työmiehistä (Matteus 20:1–16). Runebergin virressä on vain muutamia viittauksia tähän vertaukseen, kuten "yhdestoista hetki" neljännessä säkeistössä. Virressä Jeesus esitetään viinitarhan isäntänä, joka kutsuu kaikkia valtakuntansa työhön, tarjoten armoa, elämää ja voimaa. Virren suomennokseen lisätty seitsemäs säkeistö muistuttaa Jeesuksen sanoista "Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja" (Matteus 22:14), mutta sen kirjoittaja on epäselvä. Kolmas säkeistö, joka ei myöskään ole Runebergin käsialaa, on Jakob Henrik Roosin (1818–1885) kirjoittama ja tuli virsikirjaan Lars Stenbäckin virsikirjaehdotuksen kautta.

Virsi 431 | Ken on mun lähimmäiseni

linkki virsikirjaan

^{Säk. 1–4 Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. 1857. Uud. Carl Gustaf von Essen 1867. Virsikirjaan 1886. Säk. 5 komitea 1937. Virsikirjaan 1938. Uud. komitea 1984. Sävelmä Burkhard Waldis 1553. Katso virsi 475 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

On suurin voima rakkaus, se toimii, kestää, voittaa, ja niin kuin päivän kirkkaus, se sydämiimme koittaa. Vaan tuomion se alla on, ken vastuutaan ei tunnekaan, vaan itseään vain hoitaa.

Runebergin virsi perustui Luukkaan evankeliumin vertaukseen laupiaasta samarialaisesta, mutta Runeberg ei suoraan kerro tätä vertausta, vaan etsii vastausta lainoppineen kysymykseen lähimmäisistä, korostaen, että kaikki ovat lähimmäisiä riippumatta kielestä tai uskosta. Alun perin virsi sisälsi seitsemän (ja suomennos kahdeksan) säkeistöä, mutta vuoden 1938 virsikirjassa se tiivistettiin viiteen säkeistöön, joista neljä perustuu Runebergin tekstiin ja yksi on 1930-luvun komitean lisäämä. Virren neljäs säkeistö vastaa Runebergin alkuperäistä loppusäkeistöä, jossa korostetaan rakkauden suuruutta Paavalin sanoin. Virren alkuperäiset päätössanat muistuttavat vastuustamme toisia kohtaan.

Virsi 459 | Taivaat kaikki valtiaansa

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Knut Legat Lindström 1858. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937. Sävelmä Karl Johan Moring 1863. Katso virsi 450 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Taivaat kaikki valtiaansa, kuninkaansa, kuuluttavat kunniaa. Luomakunta ihmeinensä, tähtinensä, Luojan töitä ilmoittaa.

Virsi perustuu Psalmiin 19 ja käsittelee teemaa "Jumala ilmoittaa itsensä". Virsi jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen osa ylistää taivaan julistavan Jumalan kunniaa ja toinen osa käsittelee Herran sanan voimallisuutta. Virsi sisältyi lyhentämättömänä vuoden 1886 virsikirjaan, mutta myöhemmin siitä poistettiin kaksi säkeistöä, jotka kuvaavat aurinkoa. Virsi heijastaa Runebergin luontoyhteyttä ja ylistystä Raamatun sanalle.

Virsi 490 | Mä silmät luon ylös taivaaseen

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. 1863. Uud. Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Sävelmä Rudolf Lagi 1867. Katso virsi 492 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Mä taimi olen sun tarhassas, ja varten taivasta luotu, sun armollisehen huomahas, jo syntymästäni suotu.

Runebergin lastenvirsi on ollut suosittu ristiäisten yhteydessä, erityisesti sen kaksi loppusäkeistöä, jotka korostavat kastettavan pienokaisen luomista taivasta varten ja hänen olemistaan taivaan Isän huomassa syntymästään lähtien. Virressä rukoillaan, että taivaan Isä suojelisi lasta elämän tiellä ja johdattaisi hänet lopulta taivaaseen, iäiseen elämään. Tämä virsi on saattanut tulla monille tutuksi lapsuuden muistoista kotoa, pyhäkoulusta tai koulusta, ja sen loppusäkeistöjen rukous "Mä taimi olen sun tarhassas" on jäänyt monen mieleen. "Mä silmät luon ylös taivaaseen" on ennen kaikkea kiitosvirsi, jossa Runeberg opettaa lapsia ylistämään Jumalaa. Tämä teema – Jumalan ylistys ja luottamus häneen – on läsnä myös Runebergin muissa virsissä, kuten matkamiehen virressä "Maan päällä aina, ihminen". Virren säveltäjä Rudolf Lagi (1823–1868) oli Helsingin Nikolainkirkon, nykyisen Tuomiokirkon, ensimmäinen urkuri.

Virsi 541 | Yö synkkä on jo hälvennyt

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Knut Legat Lindström 1867. Virsikirjaan 1886. Uud. Anna-Maija Raittila 1984. Sävelmä pohjoismainen, Suomessa 1911. Katso virsi 508 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Oi Kristus, valo ainoa, näin sydämeemme loista! Kun päivä koittaa ulkona, yö sisältäkin poista, yö sisältäkin poista.

Tämä aamuvirsi liittyy Vanhan testamentin Valitusvirsiin (3:23) ja sen sanaan "Joka aamu Herran armo on uusi". Virsi liittyy myös hänen helluntaivirteensä (124), jossa rukoillaan Hengen valoa. Suomennoksen lopussa mainitaan Pyhä Henki, vaikka alkuperäinen teksti ei sitä mainitse; tämä muutos on Anna-Maija Raittilan käsialaa. Virren ensimmäinen säkeistö päättyy rukoukseen, jossa pyydetään Herraa antamaan uutta armoa. Toisessa säkeistössä alkutekstissä puhutellaan Kristusta armon Herrana, kun taas suomennoksessa Kristus kuvataan "valo ainoana", joka poistaa yön ja valaisee sisimmän uuden ilon säteillä. Runeberg kirjoittaa Jeesuksesta aurinkona, joka hälventää synnin sumun ja murheen sydämestä. Runebergin virsissä käytetään usein perinteistä symbolikieltä, kuten Jeesuksen kuvaamista auringoksi.

Virsi 573 | Maa vaikka synnin tähden

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Uud. virsikirjaehdotuksen tarkastajakunta 1938, Heikki Vaahtoniemi 1984. Sävelmä Melchior Vulpius 1609.}

Maa vaikka synnin tähden, nyt vielä huokailee, niin luomiskauneutta, se silti säteilee. Vuodesta vuoteen kantaa, se meille aarteitaan, ja kaikille se antaa, runsaita lahjojaan. Se kukkii, kasvaa, tuottaa, niin hyvää hedelmää. Syys, kevät, kesä, talvi, Luojaansa ylistää.

Runebergin virsi "Maa vaikka synnin tähden", tunnetaan yhtenä suvivirsinä, mutta sen alkuperäinen otsikko oli "Maan hedelmällisyys". Virressä Runeberg ihailee kesäisen luonnon runsautta, mutta muistuttaa samalla, että kaikki vuodenajat ylistävät Luojaansa. Virren alku viittaa Paavalin Roomalaiskirjeeseen ja ajatukseen siitä, että luomakunta huokaisee odottaessaan vapautusta katoavaisuuden orjuudesta; maan huokailu on ihmisen synnin seurauksena. Runebergin valoisa ja optimistinen elämänkatsomus heijastuu virrestä, vaikka hän mahdollisesti pohtii ihmisen aiheuttamaa luonnon turmelusta. Alun perin 11 säkeistön virsi on virsikirjassa lyhentynyt seitsemään säkeistöön, ja sen suomennoksen kieliasua on muokattu 1930-luvun virsikirjakomitean toimesta. Lauri Pohjanpää, komitean sihteeri, on huomauttanut suomennoksen yksinkertaisuudesta, mutta päätteli, että se sopii suomalaisille paremmin kuin alkuperäinen. Virsi päättyy kristilliseen ajatukseen ristinsovinnon merkityksestä.

Virsi 577 | Sun kätes, Herra, voimakkaan

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Lasten Suometar 1857, Wäinö Havas 1938. Virsikirjaan 1938. Sävelmä keskiajalta, Suomessa 1702. Katso virsi 546 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Sun kätes, Herra, voimakkaan, suo olla turva Suomenmaan, niin sodassa kuin rauhassa, ja murheen, onnen aikana. Suo, että sanas kirkkaana, saa keskellämme kaikua, ja kautta sukupolvien, suo soida nimes kiitoksen.

Maamme-laulu ja tämä virsi ovat sisällöltään yhteneväisiä, vaikka niiden luonne on erilainen. Molemmat jakavat yhteisen lähtökohdan rakkaudesta kotimaahan, kuten ilmenee Maamme-laulun sanoista "Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa" ja virren sanoista "meille alla auringon tää synnyinseutu rakkain on". Kummassakin runossa esiintyy myös kuva kukaksi avautuvasta nupusta: Maamme-laulussa se kuvastaa tulevaisuuden toivoa ja riemua, kun taas virressä se kuvaa nykyisyyttä menneisyyden taustaa vasten. Virsi "Sun kätes, Herra, voimakkaan" lisättiin suomenkieliseen virsikirjaan vuonna 1938, juuri talvisodan syttyessä, ja siitä tuli nopeasti kansakunnalle rakas ja tärkeä, erityisesti sotiemme rintamamiehille. Virsi on kiitoksen ilmaus, joka luottavaisesti viittaa tulevien sukupolvien työhön ja rukoukseen. Silti ennen kaikkea se on rukous isänmaan puolesta.

Virsi 593 | Maan päällä aina, ihminen

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Säk. 1–3, 5–8 suom. August Ahlqvist 1866. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937. Uud. ja säk. 4 suom. Pekka Kivekäs ja komitea 1984. Sävelmä keskiajalta, Saksassa 1530. Katso virsi 562 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Kun takaa maiden, merien, hän pienen muuttolintusen, tuo kotiin turvaisasti, niin miksi pelkään, vapisen? Myös minut niin kuin lintusen, hän johtaa kotiin asti.

Virsi vertaa elämää matkaan, ja sen alku kuvaa ihmiselämää vaelluksena kohti kuolemaa, jota Runeberg kutsuu iäisyyden portiksi. Vaikka avaus voi vaikuttaa synkältä, virsi henkii kokonaisuudessaan turvallista luottamusta Jumalaan. Virsikirjan kuvakielessä esiintyvien Raamatusta peräisin olevien lintujen rinnalle Runeberg tuo kaksi 'epäraamatullista' lintua, kuten muuttolintuvertauksen, joka kuvaa Jumalan huolenpitoa ja turvallista johdatusta. Virsi korostaa Jumalan armollisuutta ja Isän roolia, joka tuntee polkumme ja auttaa matkallamme. Runebergin virsille tyypillinen ylistys tulee esiin myös tässä virressä, jossa opetetaan kiittämään Jumalaa. Suomennoksessa virsi tiivistyy ylistykseen sanoihin: "En lakkaa kiittämästä", jotka kuvaavat Runebergin asennetta virsirunoilijana. Virsi päättyy hartaaseen pyyntöön Jumalan johdatuksesta ja toiveeseen, että matka päättyisi taivaan riemuun.

Virsi 609 | Jää hyvästi nyt, sinä maailma, jää

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Kaarle Martti Kiljander ja komitea 1867. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937, 1984. Sävelmä Loys Bourgeois 1551, suomalainen toisinto.}

Jos elän tai kuolen, niin turvani saan, vain voimassa elävän Herran. Maan poveen ei siemen voi kadotakaan, vaan nouseva sieltä on kerran. Se lepää vain talvensa siellä. Taas nostaa sen aurinko keväinen. Oi Herrani, aurinko armoinen, näin kuolemasta myös ruumiini herätät vielä.

Tämä virsi on yksi Runebergin persoonallisimmista virsistä ja se on kirjoitettu korvaamaan vanha kuolemaan valmistautumisvirsi. Lauri Viljanen kuvailee virren poljentoa salaperäisenä ja kantavana, joka pysäyttää kuuntelijan. Virren sisältö muistuttaa J. S. Bachin Ristinpuukantaattia ja käsittelee ristinkantajan teemaa, ilmaisten, ettei ristin kantaja ole yksin. Runebergin pitkän sairausajan ja halvauskohtauksen jälkeen virren ajatukset ja säkeet liikkuivat todennäköisesti hänen mielessään. Vaikka Runeberg käyttää harvoin sanaa "armo", se oli hänelle omakohtaisesti eletty realiteetti, joka tämä käy ilmi virrestä. Alkutekstin loppusanoissa "En voi kylliksi ylistää sinun armoasi ja kunniaasi" korostetaan Jumalan armoa, vaikka tämä ei säily suomennoksessa. Virsi on yksi virsikirjan vaikuttavimmista, tuntuen nousevan suoraan runoilijan sydämestä.

Virsi 817 | Luo näihin kahteen katseesi

linkki virsikirjaan

^{Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Alpo Noponen 1906, uud. Niilo Rauhala 1995. Sävelmä Rudolf Lagi 1867. Katso virsi 235 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Ei pelkkää ruusutarhaa tie, se koetusten kautta vie. Suo, että kestää rakkaus, sen lohdutus ja luottamus.

Runebergin ruotsintamia tai uudistamia virsiä

Runebergin uudistamat virret ovat osa suomalaista ja ruotsalaista hengellistä perinnettä. Runeberg ei ainoastaan kääntänyt virsiä ruotsista suomeksi, vaan myös muokkasi ja uudisti niiden sisältöä ja muotoa. Tämä heijastaa hänen pyrkimystään tuoda uskonnollinen sisältö saavutettavammaksi ja merkityksellisemmäksi aikansa ihmisille.

Virsi 86 | Maailman ääriin kaikukoon

linkki virsikirjaan

^{Paul Gerhardt 1653. Ruotsiksi kääntänyt Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1984. Sävelmä Heikki Klemetti 1907. Katso virsi 96 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Maailman ääriin kaikukoon, riemuinen sanomamme! Kansojen suureen ahdinkoon, se soikoon iloamme: Nyt Kristus nousi haudastaan, hän voitti kuolon ruhtinaan, ja tuonen vallan mursi.

Paul Gerhardt (1607–1676), luterilaisen virsirunouden mestari, kirjoitti poikkeuksellisen pitkän, alun perin 36 säkeistön virren "Maailman ääriin kaikukoon". Runeberg löysi virrestä lyhennetyn version, kun hän haki vaihtoehtoa vanhan virsikirjan pääsiäissekvenssille. Julius Krohn käänsi Gerhardtin pääsiäisvirren suomeksi Runebergin ruotsinnoksesta vuoden 1886 virsikirjaan, ja tämä "runebergiläinen" versio on sittemmin kielellisesti uudistettu.

Virsi 185 | Herra, annat sanassasi

linkki virsikirjaan

^{Olof Kolmodin 1734, uud. Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Knut Legat Lindström 1860. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1984. Sävelmä Heinrich Albert 1642. Katso virsi 198 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Ääntäs, Jeesus, kuullakseni, jalkojesi juureen jään. Liikuta nyt sydämeni, armostasi kiittämään, rakastamaan sinua, sydämeni pohjasta.

Virsi 351 | Taas ahdistuksen alta

linkki virsikirjaan

^{Haqvin Spegel 1694. Uud. Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Kaarle Martti Kiljander 1867. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937. Sävelmä on toisinto Mikkelistä.}

Taas ahdistuksen alta, huutoni kohoaa. Taas pyydän Jumalalta, hän voiko armahtaa. Tuo tuskaan huojennusta vain rauha Jumalan, ei antaa lohdutusta, voi riemut maailman.

Tämä virsi, jonka aloitussanat ovat "Ken täällä lohduttaisi / sairasta sielua, / jos, Herrani, en saisi / sinua rukoilla?", kuvaa rukoilijan kokemuksia, jotka vaihtelevat Jumalan vastauksen saamisen aiheuttamasta rauhasta ja riemusta aikoihin, jolloin Jumala vaikuttaa vaitonaiselta ja unohtaneen hänen vaivansa ja tuskan. Rukoilija ilmaisee ahdistuksensa, mutta luottaa myös Jumalan apuun ja armoon, mietiskellen Jumalan töitä ja johdatusta. Virsi perustuu Haqvin Spegelin (1645–1714), 1600-luvun ruotsalaisen virsirunoilija-piispan, psalmivirteen, joka puolestaan perustuu Vanhan testamentin psalmiin 77. Runeberg lyhensi Spegelin virren kymmenestä säkeistöstä kahdeksaan virsikirjaehdotuksessaan, ja Karl Kiljander suomensi nämä säkeistöt. Kiljander oli tunnettu runonsuomentaja ja kutsuttiin virsikirjakomitean jäseneksi 1863. Hän käänsi myös muita Runebergin teoksia ja oli Maamme-laulun ensimmäisten suomentajien joukossa.

Virsi 403 | Oi Herra, vakavasti

linkki virsikirjaan

^{Säk. 1 Petrus Brask viim. 1690, uud. Jakob Boëthius 1694, Johan Ludvig Runeberg 1857, säk. 2 Runeberg 1857, säk. 3–4 mahd. Zachris Topelius 1869. Suom. Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937, 1984. Sävelmä Ranskassa 1539.}

On sydän vilpillinen, ja syntiin taipuva, sen tietää vihollinen, ja alkaa kiusata. Hän turmioksi kääntää, voi lahjat parhaatkin. Hän tarkkaa, voiko vääntää, vääräksi suorankin.

Virressä korostetaan voimakkaasti kristityn elämän kilvoitusluonnetta, joka ei ole nykyään kovin suosittu teema. Virren rukous sisältää vetoomuksen Jumalalle voimien saamiseksi kilvoitukseen, sillä maailma houkuttelee ja kiusaaja viekoittelee, ja omat voimat eivät aina tunnu riittävän. Virressä ilmenevä ihmiskuva on kielteinen, kuvaillen sydämen vilpillisyyttä ja taipumusta syntiin, sekä turhautumista siitä, että ihmisen työ tuntuu katoavan ajan myötä. Vaikka elämme erilaisessa maailmassa, virren sanoma on yhä ajankohtainen: on valittava kumman puolella seisoo, hyvän vai pahan.

Virsi 421 | Siion, kutsu kansat maan

linkki virsikirjaan

^{Säk. 1–6, 8–9 Haqvin Spegel 1694. Uud. Johan Ludvig Runeberg 1857. Säk. 7 Jakob Henrik Roos 1861. Suom. Elias Lönnrot 1864. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937, 1984. Sävelmä Böömissä 1541. Katso virsi 6 ruotsinkielisessä virsikirjassa.}

Rauhaa täynnä saapuu hän, lailla virran väkevän. Oikeutta vaatien, hän on turva köyhien.

Vuoden 1857 ruotsinkielinen virsikirjaehdotus tunnetaan "Runebergin virsikirjana", koska sen pääsisältö koostui J. L. Runebergin laatimasta ehdotuksesta, joka sisälsi yli 60 hänen sepittämäänsä uutta virttä ja korjailtuja vanhoja virsiä. Tämä virsi, joka on yksi niistä, perustuu 1600-luvun ruotsalaisen runoilijapiispa Haqvin Spegelin psalmivirteen (Psalmi 72), jossa oli alun perin 21 säkeistöä. Runeberg lyhensi sen yhdeksään säkeistöön, ja Elias Lönnrot suomensi virren lisäten siihen kaksi uutta säkeistöä, minkä ansiosta virsi sisältyi 12-säkeistöisenä vuoden 1886 suomalaiseen virsikirjaan.