Sinustako isonen? Tule mukaan isostoimintaan! Isostoiminnassa menossa ja tulossa olevat jutut näet täältä
Vuosaaren seurakunta
Oliko mahtiripari? Lähtisitkö uudestaan? Tule isoseksi ja mukaan isostoimintaan!
Koulutus pyörähtää käyntiin aina syyskauden alussa ja kokoontumiset kestävät kevään loppuun saakka. Isostoiminnan vuosi huipentuu isosleiriin sekä isosten siunaamiseen tehtäviinsä.
Lisätiedot isostoiminnasta Taijalta.
Isoskoulutus ja isostoimintaan osallistuminen tarjoavat mahdollisuuden päästä mukaan moneen loistokkaaseen menoon
Isoskoulutuksessa opetellaan vuorovaikutustaitoja, ryhmän ohjaamista, luovaa ilmaisua leikkien ja sketsien välityksellä, pohditaan ratkaisuja ongelmatilanteisiin, tutustutaan omiin arvoihin ja ajatuksiin, sekä harjoitellaan ryhmätyöskentelytaitoja, kuuntelemista ja toisen huomioonottamista.
Koulutuksessa tutustut uusiin ihmisiin, löydät itsestäsi uusia puolia ja opit monia taitoja. Jotkut lukiot tai ammattikoulut antavat myös kurssin tai opintopisteitä isoskoulutuksesta. Hyväksytysti suoritettu isoskoulutus antaa pätevyyden toimia isosen tehtävässä Vuosaaren seurakunnan ripari- ja junnuleireillä. Tiesithän muuten, että meillä voi toimia myös junnukerhon ohjaajana tai nuortenkahvilan kahvana, eli kahvila-avustajana.
Osallistuminen isoskoulutuksen iltoihin ja pienryhmätapaamisiin on tärkeää, sillä taitoja, joita isosena tarvitsee, oppii parhaiten toisten kanssa. Vain yhdessä olemalla ja tekemällä hioudumme timanttiseksi joukoksi!
Jos sinulla on jokin säännöllinen harrastus, jonka vuoksi tapaamisiin osallistuminen on hankalaa, ota yhteyttä Taijaan, niin pohditaan voitko saada isoskoulutuksen suoritettua jotenkin muuten. Jos haluat vain junnukerhonohjaajaksi tai kahvaksi (et isoseksi), voit osallistua räätälöityyn lyhyeen koulutukseen.
Tervetuloa isoseksi – mukaan loistotiimiin!
Isosen toimenkuva leirillä
- leiriläisten pienryhmän ohjaaminen
- vapaa-ajan viettäminen leirillä riparilaisten kanssa
- iltaohjelmien suunnittelu ja toteutus
- leiriläisten ja ohjaajien yhdistäjänä oleminen
- iltahartauksien suunnittelu ja pitäminen
- innostaminen
- hyvänä esikuvana toimiminen
Tarjoamme
- tehtävien vaatiman koulutuksen
- haasteita kehittyä ja tutustua itseensä paremmin
- monipuoliset työskentelymenetelmät
- mahdollisuuden kasvattaa itseluottamusta ja rohkeutta kantaa vastuuta
- esiintymisharjoituksia
- ryhmässä toimimisen taitoja
- mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin l todistuksen koulutuksesta ja isosena toimimisesta
Odotamme
- ennakkoluulottomuutta
- positiivista asennetta
- halua oppia uutta ja laittaa itsensä peliin
- sitoutumista koulutukseen ja nuortentoimintaan
- innostusta isosen tehtäviin
- halua tutustua uusiin ihmisiin ja ajatuksiin
- halua ottaa vastuuta
- yhteistyökykyä
- myönteistä suhtautumista kristinuskoon
- olet käynyt rippikoulun ja sinut on konfirmoitu
Tulevat isosten tapaamiset
Tulevat isosten tapaamiset, koulutukset, illat, leirit ja messut näet alta.
Pienryhmien tapaamiset eivät näy tapahtumalistauksessa, ryhmät tiedottavat niistä itse.