Tältä se sitten tuntuu – ripari!

Mietityttääkö millainen kokemus ripari voi olla? Kamala vai kamalan ihana? Jokaiselle se on oma ja ainutlaatuinen, sillä jokainen leiri on erilainen ja kokonaisuus koostuu ihan kaikesta: riparin jokaisesta osallistujasta, isosista, ohjaajista, leiripaikasta, omasta elämäntilanteesta, siitä suosiiko sää – ja vaikka mistä muusta kaikesta. Tämä kertomus vie sinut yhdelle riparimatkalle ja kertoo kokemuksen siitä, mitä ripari voi olla.

Tästä alkaa ripari

Ripari... Se aluksi pelottava ja ahistava paikka. Se kun uusia ihmisiä on ympärillä, uudessa paikassa. Päätin nyt jakaa mun oman kokemuksen ja omia mielipiteitä riparistani.

Noh.. postissa tuli kirje ripareista, siinä vaiheessa miettii kannattaako sinne lähteä. No mieleinen ripari sieltä kumminkin löytyi, musaripari Lummeniemessä.

Siinä sitten kului aikaa ja koitti päivä jolloin oli ensimmäinen riparitapaaminen. Tietysti jokaisen mielestä todella jännittävä tilanne. Uusia tuttavuuksia ja uusi ilmapiiri, kaikki olivat jännittyineitä. Riparillani oli myös ihmisiä jotka tulivat aivan yksin, mutta jo ensimmäisessä tapaamisessa he eivät kuitenkaan jääneet yksin. Kaikki otettiin hyvin mukaan pienten tutustumisleikkien avulla, kaikki omassa tahdissa minkä uskalsivat tulla mukaan. Meillä omissa tutustumisissa alusta asti oli jo hyvä ilmapiiri! Tapaamisia meni ja tuli ja tutustuin entistä enemmän riparilaisiin. Tunnelma muuttui kokoajan rennommaksi ja olo alkoi tuntua jo mukavemmalta ja helpottuneemmalta.

Itse tässä vaiheessa olin lähtemmässä todella huonolla asenteella riparille, vaikka kaikki tähän asti oli mennyt ihan hyvin. Viimeisessä tapaamisessa pari päivää ennen riparia fiilisteltiin Viitasaarelle lähteä. Todella moni oli aivan innoissaan ja pari kuten minä olin vieläkin huonolla asenteella mukana. En kuitenkaan halunnut pilata muiden hyvää fiilistä joten annoin asian olla.

Pakkausta – ja sitten leirille!

Jätin asian siis siihen ja menin pakkaamaan. Siitä ei tullut juurikaan mitään, viikonloppu kului nopeasti ja koitti maanantai. Yllätys istuin bussissa yksin, se sai mun motivaation tietenkin alas. Noh, pysähdyttiin sitten Jari-Pekassa syömässä ja kaupassa, en ollut siellä yksin. Sitten päästiin Viitasaarelle, ja paikka vaikutti tosi siistiltä! Sitä se olikin.

Mentiin välipalalle ja laittamaan tavaroita huoneisiin. Huoneet olivat 1–5 hengen huoneita. Illalla tutustuimme toisiimme ja meidät jaettiin pienryhmiin. Kaikki oli alussa superhiljaisia, mutta riparin edetessä tutustuttiin paremmin ja rupesimme enemmän ja enemmän juttelemaan pienryhmissä. Monet uskalsivat jo heittäytyä nopeasti, mutta ei haittaa, vaikka ei pystyisikään koko leirin aikana, onhan se tietysti vähän ahistavaa.

Tunnelma tiivistyy =)

Päivät vieri, pidettiin yhessä hauskaa sekoiltiin, naurettiin, itkettiin oikestaan kaikilla alkoi olla hauskaa – jopa minulla! Isoset tuki hyvin ja otti hiljaisempiakin nuoria huomioon. Välillä olikin liian levotonta meininkiä ja piti rauhottua. Piti alkaa opettelemaan ulkoläksyjä, suurinosa vaan mietti sitä ettei ikinä sais muistettua niitä, mutta jo ennen riparin loppua kaikki saivat suoritettua ne. Eivät ne ny niin vaikeita ollu, piti vaa jaksaa tsemppaa vähäsen.

Joko tämä loppuu?

Viimesinä päivinä monet ajatteli että voisi olla toisenkin viikon riparilla, koska oli niin hauskaa! Olin tässä osittain mukana, mutta tietysti oli kiva palata takaisin kotiin. Bussissa sitte oli kunnon bileet käynnissä, laulettiin ja soitettiin yhessä. Päästiin columbukselle ja kaikki halasivat toisiaan, mutta ei suinkaan hyvästellyt.

Fun fact: Musta tulee isonen, vaikka lähdin omalle riparille huonolla asenteella, mutta aijon jakaa mun "tarinaa" ja saada muutkin innostumaan!

Kirjoittaja on Vuosaaren riparin käynyt entinen riparilainen ja nykyinen isonen.