18.12. Onneksi olkoon: Aapo, Rami, Aappo | Palaute
Koko Helsinki

Kirkkohäät – Miten ja missä?

08.07.2021, 12:18
Hääpari kävelee poispäin saippuakuplia puhaltavien vieraiden ympäröimänä.

Vihkiminen kirkossa on paitsi oikeudellinen tapahtuma, myös pyhä toimitus. Vihkimisen yhteydessä rukoillaan yhdessä Jumalan siunausta avioliitolle, jonka pari on solmimassa. Vihkiminen voi olla suuri tai pieni tilaisuus hääparin toiveista riippuen. Tilaisuudella on kuitenkin oltava kaksi todistajaa.

Jos toivotte kirkollista vihkimistä, molempien puolisoiden tulee olla täysi-ikäisiä, rippikoulun käyneitä evankelisluterilaisen kirkon jäseniä. Jos kirkollinen vihkiminen ei ole mahdollinen, voidaan siviilivihkimisen jälkeen pitää avioliiton siunaustilaisuus.

Vihkiminen on mahdollista myös siinä tapauksessa, että toinen puolisoista on jonkin toisen kristillisen kirkon jäsen. Tällaisessa tilanteessa mahdollisuus vihkimiseen kannattaa varmistaa hyvissä ajoin esimerkiksi omasta seurakunnasta. Mikäli molemmat kuuluvat johonkin muuhun kristilliseen kirkkoon, voitte pyytää lupaa vihkimiselle kirkossamme kirkkoherraltamme. Tästä saa tarkempia ohjeita kirkkoherranvirastostamme.

Pappi voi tulla vihkimään hääparin myös muualle kuin kirkkoon, vaikkapa puistoon, kotiin, ravintolaan tai meren rannalle. Tärkeintä on, että häät ovat teidän näköiset!

On myös mahdollista järjestää morsiusmessu, eli vihkijumalanpalvelus, jossa vietetään ehtoollista. Tästä kannattaa kysyä kirkkoa varatessa, sillä morsiusmessu vaatii normaalia vihkimistä pidemmän varauksen kirkkoon.

Kirkon varaaminen

Vihkikirkko varataan yleensä kirkkoherranvirastosta siitä seurakunnasta, jolle haluamanne kirkko kuuluu. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoja ovat Helsingin tuomiokirkko, Vanha kirkko, Mikael Agricolan kirkko ja Suomenlinnan kirkko sekä Johanneksenkirkko, jota hallinnoi Johannes församling. Näiden lisäksi on mahdollista varata Hyvän toivon kappeli Jätkäsaaressa tai Tuomiokirkon kappeli. Varauksia otetaan vastaan puhelimitse p. 09 2340 6100 (ma-ti 9–15, ke 12–17, to-pe 9–12).

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkot ovat kaikkien parien varattavissa.

Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkojen vihkiajat seuraavalle vuodelle tulevat varattaviksi edeltävän vuoden toukokuussa. Lauantaivihkimisille järjestämme tuolloin sähköisen varausmahdollisuuden, jossa voi toivoa useampia vaihtoehtoja vihkiajoista ja järjestelmä jakaa ajat. Toukokuun sähköisen varausmahdollisuuden tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan keväisin seurakuntamme nettisivuilla ja somekanavissa.

Mikäli ei osallistu toukokuun vihkiaikojen arvontaan, on jäljelle jääneitä aikoja mahdollista varata kesäkuusta lähtien puhelimitse. Arkipäivien vihkiaikoja voi varata puhelimitse jo toukokuun alusta lähtien.

Vihkiajat kirkkoihimme varataan tasatunnein alkaviksi. Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkojen varaaminen vihkimiseen tai avioliiton siunaukseen on maksutonta.

Papin varaaminen

Pappi varataan oman seurakunnan kirkkoherranvirastosta, jos asutte pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen ja Sipoo). Jos taas asutte kauempana, vihkipappia voi tiedustella siltä seurakunnalta, jonka kirkossa vihkiminen tapahtuu. Jos asutte pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja toivotte ruotsinkielistä vihkimistä Tuomiokirkkoseurakunnan kirkossa, pappi varataan Johannes församlingista (p. 09 2340 7700). Papin varaaminen on maksutonta.

Jos teillä on tuttu pappi jo omasta takaa, on mahdollista pyytää henkilökohtaisesti häntä vihkimään. Tässä tapauksessa pyydämme, että ilmoittaisitte hyvissä ajoin meille papin nimen ja yhteystiedot.

Jos kirkollinen vihkiminen ei ole mahdollinen (jompikumpi tai kumpikaan pariskunnasta ei kuulu kirkkoon) ja toivotte kuitenkin kirkkohäitä, on mahdollista järjestää avioliiton kirkollinen siunaus siviilivihkimisen jälkeen. Avioliiton siunaus muistuttaa kirkollista vihkimistä. Samat ohjeet papin varaamiseen pätevät myös tässä tapauksessa, eli voitte olla yhteydessä oman asuinalueenne seurakuntaan ja pyytää pappia sieltä.

Avioliiton esteiden tutkinta

Ennen vihkimistä on toimitettava avioliiton esteiden tutkinta. Sen tarkoituksena on varmistaa, ettei avioitumiselle ole lain määrittelemiä esteitä. Esteiden tutkintaa on pyydettävä viimeistään 7 päivää ennen vihkimistä, mutta on suositeltavaa tehdä pyyntö hyvissä ajoin. Todistus esteettömyydestä on voimassa 4 kuukautta. Vihkiminen ei ole mahdollista ilman todistusta toimitetusta avioliiton esteiden tutkinnasta.

Lisätietoja esteiden tutkinnasta saa Helsingin seurakuntien keskusrekisteristä: p. 09 2340 8000, keskusrekisteri.helsinki@evl.fi

Esteiden tutkinnan voi tehdä netissä osoitteessa esteidentutkinta.fi.

Kuulutukset

Perinteisesti avioliittoa suunnittelevien nimet on luettu sunnuntain jumalanpalveluksessa ja samalla myös rukoiltu solmittavan avioliiton puolesta. Näistä ns. kuulutuksista on mahdollista jättää toive esteidentutkintapyynnön jättämisen yhteydessä. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että toivomananne ajankohtana kirkossa järjestetään jumalanpalvelus.

Vihkiharjoitus kirkossa

Ennen vihkimistä on mahdollista varata vihkiharjoitus eli henkilökohtainen tutustumistilaisuus kirkkoon. Harjoitukselle varataan yleensä tunti ja sen voi varata kirkkoherranvirastosta: p. 09 2340 6100 tai tilavaraukset.tuomiokirkkosrk@evl.fi. Suomenlinnan kirkon vihkiharjoitukset varataan suoraan suntiolta, p. 09 2340 6126 ja Johanneksenkirkon Johannes församlingista, p. 09 2340 7700. Harjoitus kannattaa varata ajoissa, viimeistään muutamaa viikkoa ennen toivottua ajankohtaa. Harjoitusajat sijoittuvat pääsääntöisesti kirkon aukioloaikoihin.

Vihkiharjoituksessa voivat olla läsnä myös esimerkiksi bestman ja kaaso tai muita henkilöitä, joiden läsnäolon vihkipari katsoo tarpeelliseksi.

Kanttori ja vihkimisen musiikki

Kanttori vastaa vihkimisen musiikista ja voitte keskustella kaikista toiveistanne hänen kanssaan. Pääsääntöisesti kanttori tulee Tuomiokirkkoseurakunnasta. Jos morsian on ruotsinkielisen seurakunnan jäsen, kanttori tulee varata Johannes församlingista (p. 09 2340 7700). Mikäli morsian ei kuulu evankelisluterilaiseen seurakuntaan, määräytyy kanttori sulhasen jäsenyyden perusteella.

Kanttorin yhteystiedot saa kirkkoherranvirastosta noin kuukautta ennen hääpäivää, p. 09 2340 6100 tai tilavaraukset.tuomiokirkkosrk@evl.fi.

Vihkimisen musiikista voit lukea lisää täältä .

Vihkipapin tapaaminen ja vihkikaava

Vihkipappi tavataan ennen vihkimistä vihkikeskustelussa, jota kutsutaan myös toimituskeskusteluksi. Tuomiokirkkoseurakunnan papit ovat suoraan yhteydessä hääpariin viimeistään noin kaksi viikkoa ennen häitä keskustelun sopimiseksi.

Vihkikeskustelun tarkoituksena on keskustella vihkimisen kulusta sekä myös tutustua vihkipariin, jotta vihkimisestä tulisi lämmin ja parin näköinen tilaisuus. Lisäksi keskustellaan vihkikaavasta, johon voi tutustua etukäteen täällä.